Oikeutta tukea tarvitseville

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

 Puheenvuoro 12.3.2018 Valtuustokysymysvastaukseen.

Pahoittelen että joudun käyttämään lain säätäjän termiä vammainen, puhuessani heistä, joilla on sairauden tai tapaturman aiheuttama fyysinen trauma tai jonkin synnynnäinen ominaisuus, jonka vuoksi voidakseen toimia meidän kapean, normatiivisen ihmiskäsityksen varaan rakentuneessa ulossulkevassa yhteiskunnassa, he tarvitsevat palveluita.

Voiko ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuusperiaatteen toteuttamatta jättämisen kuitata talouspuheella sivistysvaltiossa?

Näköjään voi, jos päätösvalta on siirretty riittävän kauaksi, niin myös moraalinen ja tosiasiallinen vastuu koetaan vältetyksi. Vastauksen mukaan kaupunginhallitus seuraa toiminnan ja talouden tilaa Hykyssä. Toiminnan seuraamisen ytimessä on se, kuinka palvelut, jotka mahdollistavat erityistä tukea tarvitsevien ihmisten oikeudet, oikeasti toteutuvat. Kaupunginhallitus voi halutessaan puuttua palvelusopimukseen ja lopettaa yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien kannalta ongelmalliset tulkinnat, jos valtuusto niin päättää.

Vastauksen teknistaloudellinen luonne, jossa ihmisen perustarpeet ja oikeudet ohitetaan, kertoo jotain meistä päättäjistä. Tämä valtuusto kuitenkin viime kädessä on vastuussa näiden ihmisten oikeuksien toteutumisesta, vaikka toteutus onkin Hykyllä. Haluammeko toimia oikein vai pallotella vastuuta?

Henkilökohtaisen avun tarkoitus on mahdollistaa itsenäinen elämä, itsemääräämisoikeus henkilön omissa asioissa sekä osallisuus muiden henkilöiden tavoin yhteiskunnassa. Meitä velvoittaa tähän vammais-, vanhu-, ja sosiaalipalvelulakien lisäksi yhdenvertaisuuslaki, Kansainväliset sitoumukset ihmisoikeuksiin ja TSS-oikeuksiin sekä vammaisten oikeuksiin. positiivisella erityiskohtelulla on tarkoitus saada avun tarvitsija samalle viivalle muiden kanssa. Yhdenvertaiseksi.

Tällaiset lakia ja oikeuksia testaavat käytännöt ovat iso yhdenvertaisuusongelma, etenkin silloin, kun ne kohdistetaan henkilöihin jotka eivät ole taloudellisesti tai toimintakyvyltään sellaisessa asemassa, jossa kallis ja riskialtis oikeudenkäyntitie olisi mahdollinen.

Samalla kun meillä tässä salissa on mahdollisuus päättää olla tekemättä mitään, jää erityisen tuen tarpeessa olevia ihmisiä vailla mahdollisuutta valita, ulos yhteiskunnasta, vaille mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen, perhe-elämään, työhön ja omien asioiden hoitoon, mielekkääseen turvalliseen arkeen.

Olen varma, ettei kukaan tässä salissa halua kasata lisää esteitä jo heikossa asemassa olevalle henkilölle, mutta niin me nyt toimimme, jollemme edellytä palveluntarpeenarviointien uudelleen tarkastelua vammaisten oikeuksien näkökulmasta, niin että he myös tulevat kuulluksi ja vaadi palvelusopimuksen uudelleentarkastelua avustajakäytäntöjen kohdalla. Hyky tekee sitä mitä me siltä edellytämme.

Kun suomi viimein ratifioi vammaisten oikeudet, olisi voinut kuvitella, että yhdessä maailman vauraimmista maista aletaan aktiivisesti toimia kansallisen häpeän poistamiseksi. Mutta näköjään olemmekin heikentämässä heidän asemaansa. Oikeuksien ratifiointi ei tee autuaaksi jollemme tee oikeuksia todeksi.

kohtelemme vammaisia tässä maassa kohtuuttoman huonosti jo lähtökohtaisesti. Eristäen heidät yhteiskunnasta eriyttämällä, kilpailuttamalla kodin ja turvan ja estämällä pääsyn vertaiseksi yhteiskunnassa normituksillamme, asenteillamme ja tuen puutteella.

Meidän pitäisi purkaa esteitä erityistä tukea tarvitsevien oikeuksien tieltä positiivisen erityiskohtelun keinoin. Ei hävittää heitä avuntarpeineen kikkailemalla lakipykälien kanssa säästääksemme palveluostoissa.

Uudelleen arvioidut avustajaresurssit tulee tarkastella huolella ja kriittisesti niin että tiedetään jokaisen päätöksen vaikutus vammaisen ihmisen oikeuksien toteutumiseen. Virheet pitää myöntää ja korjata.

Nyt on kyse marginaalisesta ryhmästä jonka ääni kuulu liian heikosti ja joka tarvitsee tukemme ja avustajansa voidakseen toimia tässä yhteiskunnassa.

 

yritysten etu ei voi ohittaa perheiden yhdenvertaisuutta lakisääteisessä palvelussa

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Varhaiskasvatuksen palvelusetelikeskustelua on käyty mediassa lähinnä yrittäjien ja kokoomuksen äänellä.
Valtuusto päätti joulukuussa talousarvion yhteydessä ottaa käyttöön varhaiskavatuksen palvelusetelin kasvattaakseen yksityisen varhaiskasvatuksen osuutta ja säästääkseen miljoonia. Palvelusetelin tiedetään eriarvoistavan lapset ja palveluntuottajat. Palveluestelillä on tarkoitus tarjota perheille täysin julkista vastaavaa palvelua. Samaan hintaan samoin ehdoin. Kun perhe kaupungin sivuilta etsii palvelua ja kaupunki sen maksaa ei asiakkaalle saa tulla vastaan yllätyksiä; muuttuvia aukioloaikoja, lisämaksuja tai varsinkaan vastausta ettei oteta asiakkaaksi vaikka paikkoja olisi. Kaupunkilaisten tulee olla yhdenvertaisessa asemassa paikkoja hakiessaan niin taustaltaan kuin taloudellisilta edellytyksiltään.

Tämän vuoksi ehdoista karsiminen ei voi olla lähtökohta. Lautakunta kuuli tammikuussa perustellun ja kattavan esittelyn sääntökirjaohjeista ja sai sen luettavakseen jo edellisvuoden puolella. Esittelyssä ei tullut esille mitään suuria muutostarpeita. Järkevin vertailukohta palvelusetelin hinnalle on verrokkikaupunkien taso. Kuitenkin yrittäjien ja ilmeisesti kokoomuksen paineesta esitys oli muuttunut niin että lähtösumma oli kasvanut 850€:n joka on valtakunnallissesti täysin kärkitasoa ja kerroin 1,75 taas huiteli aivan omissa lukemissaan. Ihan yksinkertaisimmillakin markkinalogiikan lainalaisuuksilla voinee ymmärtää että valtakunnan avokätisin tarjous ei estä isoja ketjuja tulemasta markkinoille, vaan päinvastoin. Pääomasijoittaja tulee sinne missä tuotto on varmin ja suurin. Yrittäjät ovat perustelleet vaatimustaan hinnan nostoon pienten paikallisten edellytyksillä pärjätäkilpsilussa. Korkealla hinnalla pieniä ei voi turvata.

Lautakunta palautti päätöksessään summat valtakunnallisesti kilpailukylyiseen mutta vastuullisempaan kastiin, mutta piti suuresta kertoimesta kiinni, jotta alle kolmivuotiaista ei koidu tappiota yrittäjille, näin se on reilumpi perheille kuin kerrointa laskemalla.

On vaikea uskoa että yksikään valtuutettu kuvitteli, että palvelusetelijärjestelmän voi rakentaa jotenkin paikallista pienyrittäjää suosivaksi, kun tavoite on houkutella uusia päiväkotiyrittäjiä ja nollamaksuluokka on vähän monimutkaisemmalla sanamuodolla sidottu päätökseen ja ollut ehtona siitä päättämiselle. Kuitenkin oikea laita olisi tästä tärkeimmästä elementistä, kunnalliseen verrattavasta hinnoittelusta valmis luopumaan ja samalla lasten yhdenvertaisuudesta. Varhaiskasvatuksen eriytyminen on todellinen uhka, johon Lahden kaupungilla jossa sosioekonomisen taustan eriarvoistuminen näkyy muutenkin räikeästi ole varaa.

Arvostan jokaista hyvää varhaiskasvatustyötä tuottavaa yrittäjää, mutta kaupungin päättäjänä tehtäväni on turvata perheiden palvelut. Lasten yhdenvertaisuus menee edelle tilanteessa jossa ei ole enää mahdollista estää yritysten ja lasten eriarvoistumista. Kokonaisuus on olennainen.

Yrittäjiä ei pakoteta palvelusetelin piiriin, vanha ”Lahti-lisä” jää voimaan. Jos yrittäjä lähtee palvelusetelijärjestelmään yritys luopuu osin vapaudestaan, mutta tilalle tulee takuuvarma täyttöaste ja tuotto, jollei itse sitten karkota asiakkaita. Yrittäjät, joita paljon äänessä asiasta ollut Outi Hongisto edustaa, ovat mallin lobanneet sillä lupauksella että yksityinen tuottaa palvelun laadukkaammin ja halvemmalla. Nyt näyttöjä, kiitos.

Kun lautakunnassa tehdään kaupunkilaisten äänestämillä voimasuhteilla päätöksiä olisi demokratiaa halventavaa viedä päätös kaupunginhallitukseen, jossa valtasuhteet eivät edusta vaalitulosta.

 

Taide- ja muotoilukeskuspuheenvuoro 15.1.2018 valtuusto

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

 

 

Hyvät valtuutetut ja arvoisa puheenjohtaja,

Viisas tulevaisuuden kaupunki investoi henkiseen pääomaan.

Kansainvälisen museoneuvoston määritelmän mukaan museon on pysyvä, yhteiskuntaa ja sen kehittymistä palveleva laitos, joka on avoinna yleisölle ja joka tutkimusta ja opetusta edistääkseen ja mielihyvää tuottaakseen hankkii, säilyttää, tutkii, käyttää tiedonvälitykseen ja pitää näytteillä aineellisia todisteita ihmisestä ja hänen ympäristöstään. Museoihin kerätään järjestelmällisesti taidetta, kulttuurihistoriaa tai luonnontiedettä koskevaa aineistoa.

Meillä taidemuseo on odottanut viisikymmentäluvulta saakka paikkaansa ja toimintatarkoituksensa toteutumista.

Tämän museon ensisijaisen tehtävän ohessa museo on myös väistämättä osa aluetaloutta, sen luovaa ekosysteemiä ja aina museo on osa matkailun kenttää keskeisesti. Museot ovat keskeinen matkailupäätöksiin vaikuttava tekijä. Tutkimusten museo jättää aluetalouden kautta kaupungin kassaan moninkertaisesti sen mitä nyt panostetaan. Onneksi Lahti on ennenkin ollut viisas ja meillä on myös orkesteri ja teatteri. Elävä taide- ja muotoilukeskus yhdessä vapaan kentän kulttuurin kanssa antaa turistille syyn viipyä yön yli pidempään. Kaupungille kulttuurimatkailu on taloudellisesti kannattava investointi, taiteen perässä matkustavat koulutetut ihmiset, jotka kuluttavat myös palveluita ja ostavat paikallisia tuotteita.

Jos taloudellista kasvua haetaan, sellainen kulutus joka lisää tosiasiallisesti ihmisen hyvinvointia ja henkistä pääomaa on minun mittareillani parasta mahdollista kasvua.

Minä haluan että jokaisella koulutuksesta ja tulotasosta riippumatta on mahdollisuus päästä taiteen luokse. Siksi ei vain fyysinen saavutettavuus, vaan myös taloudellinen ja sosiaalinen ovat tärkeitä kysymyksiä. Huomioiden Lahden väestön sosioekonominen asema lipun hinta suunnitelmissa on liian korkea. Tutkitusti sopiva lipun hinta löytyy 4-10 euron haarukasta, mutta uskon että lipun arvoa voidaan hioa alaspäin, onhan kävijätavoitekin asetettu lahtelaisen kunnianhimon mukaan alas. Kun uusi taide- ja muotoilukeskus on enemmän kuin nykyinen taidemuseo Veskulla, enemmän kuin osiensa summa se tulee kyllä pääsemään tuplasti suunnitelman tavoitteeseen.

Mutta tärkeintä on, että keskus suunnitellaan ja toteutetaan poistamaan esteitä kulttuurisen pääoman kartuttamisen ja henkisen kasvun tieltä. Suurin este museokäynneille ei ole taloudellinen este, vaan se ettei ole kokemusta museokävijyydestä tai ylipäätään taiteen kokijuudesta. Tai ketään jonka kanssa mennä, eikä sisäistä skeemaa kuinka museossa toimitaan. Saattaa kuulostaa hassulta esteeltä meille joille näyttelyt ovat arkea.

Taiteen tulee olla monimuotoisena osa arkea ja mitä varhaisemmin yksilö oppii käyttämään taidetta minuutensa jäsentelyyn, ilmaisuun, ympäristösuhteensa pohtimiseen, itsensä kyseenalaistamiseen tai vaikka vain hetkellisen mielihyvän hakemiseen rakentavalla tavalla sen parempi yksilölle kuin yhteisöllekin.

Uusi Taide- ja muotoilukeskus tarjoaa ihan uudenlaisen oppimisympäristön lapsillemme ja nuorillemme, jotain sellaista mitä emme ole osanneet kaivata koska sitä ei vielä missään ole. Suunnitelmaa ei saa vesittää kopioimalla olemassa olevia museoita tai taidehalleja, vaan menemällä sisällöllisesti niin syvälle aikaan ja ilmiöihin, ettei muualla ole uskallettu. Kokonaisuuden onnistuminen vaatii myös vapaan kentän resurssitarpeiden tunnistamista.

Taidetta pitkin voi kommunikoida vaikeatkin asiat ja tuoda ihmisiä yhteen. Taiteen hyvinvointivaikutukset on moneen kertaan tutkittu fakta ja oma arvonsa on itsessään taiteen uutta luovalla, arvaamattomalla toimintalogiikalla sen kohdatessa yleisönsä. Taide- ja muotoilukeskus ei ole rajattu ympäristö kuten taidekaan ei ole mitään yhteiskunnasta ja arjesta irrallista, vaan sen kiinteä osa.

Tulevaisuuden kaupunki lisää jokaisen kulttuurista pääomaa

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Maanantaina käydään Lahden valtuustossa takuulla mielenkiintoinen keskustelu luvan antamisesta Taide- ja muotoilukeskuksen tilojen vuokraamisesta Päijänteenkadulta, kunhan tuleva nimettömänä toistaiseksi pysyttelevä sijoittaja saa LAD-toimijoiden suunnitelmien ja kaupungille tekemän tarjouksen realistisisuuden varmistettua. Taidemuseon aika Vesijärvenkadulla on lopussa. On kettumaista päättäjän kannalta, että on ajettu tilanteeseen jossa nykyisella vuokranantajalla on varaa kiristää ties millainen vuokrasopimus, jollei uutta tilaa löydy, mutta parempi etsiä positiivista ratkaisu ja koittaa tehdä siitä vielä parempi omalla toiminnalla.

Oma suurin huoleni on ollut tuo investori, niillä tiedoilla jotka on olen valmis riskin ottamaan. Uskon että sijoittajalla on intressi saada koko keskus toimimaan ja täyteen toimijoita, mikä mun mielestä on lähtökohta sille että Taide- ja muotoilukeskus hanke voi kaupunginkaan osalta onnistua. Me emme päätä maanantaina nykyisen TAidemuseotoiminnan siirtämisestä Päijänteenkadulle, vaan ihan uudenlaisen toimintakonseptin rakentamisesta uusiin tiloihin, jotka mahdollistavat paljon enemmän kuin nyt.

Keskustelu on keskittynyt tosi paljon taidemuseon talousvaikutuksiin, mikä on ymmärrettävää poliittisen päätöksen kohdalla.

Itse ajattelen tässä eniten kaupunkilaisia. Mun mielestä jokaisella pitää olla pääsy kaupungin omistamien kokoelmien ja hyvien nykytaiteen näyttelyiden äärelle. Saavutettavuus rakentuu taloudellisen, fyysisen saavutettavuuden lisäksi kulttuurisen pääoman varaan. mä haluan että Lahti panostaa voimakkaasti siihen että meidän lapset ja nuoret saavat kartuttaa kulttuurista pääomaansa taidelaitoksissa entistäkin enemmän. Niin että jokainen lapsi oppii että taide on häntä varten. Perhetaustasta ja taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

Lahti ei ole keskimäärin rikkaiden kaupunki, siksi lipun hinnan pitää olla kohtuullinen. Museon taloudellinen hyvä kaupungille ei kerry lipputuloista vaan palaavasta rahavirrasta mutkan kautta verokertymään ja hyvinvoinnin lisääntymisen kautta pienenevinä pahoinvoinnin poistamisen kuluina.

Kun Taidekeskus toimii matalan kynnyksen paikkana niin vastaanottajana kuin toimijana, uskon sen kasvattavan hyvinvoivia, luovasti ajattelevia, aktiivisia ja avarakatseisia kaupunkilaisia, joilla on piirun enemmän mahdollisuuksia auki kuin niillä, joilla ei ole samanlaista pääsyä taiteen luokse.

Uskon etä Tajumo-hankkeen porukka jossa myös nuoret ovat hyvin mukana pystyy puristamaan sellaisen konseptin, joka poistaa sosiaalisia esteitä taiteen kokemisen tieltä ja samalla yhdistää eri taiteenaloja ja ihmisiä.

Taloudelliset vaikutukset museokävijöiden palveluiden kulutuksesta ja ostoksista ovat toki se jolla tämä taloudellisesti mahdollistetaan meidän kaupunkilaisille ja toivottavasti myös lähikunnat ymmärtävät mahdollistaa taiodekokemuksia enemmän uudessa Taide- ja muotoilukeskuksessa.

www.mielenterveysseura.fi kulttuuri lisää hyvinvointia

Yle kulttuurin harrastaminen yhta tehokasta kuin liikunta

Arts equal: Taide ja hyvinvointi : katsauksia kansainväliseen tutkimukseen

Kokonaisuus ratkaisee, ei kovin ääni

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Kaupunki muuttuu ja palveluverkko sen mukana. Kouluja on perustettu, lakkautettu ja yhdistetty aina. Koko kaupungin palveluverkko on muutoksessa, osa rakennuksista on huonokuntoisia ja epätarkoituksenmukaisia. Lapsimäärät vuosikymmenten saatossa alueilla elävät ja viime vuodet Lahti on painiskellut sen kanssa että vaikka väkiluku ja veronmaksajien määrä ei juuri kasva, niin lapsimäärä kasvaa, mikä on hienoa.

Hyvinvointiyhteiskunnan tarkoitus on turvata kaikille yhdenvertainen mahdollisuus koulutukseen varhaiskasvatuksesta perusopintojen kautta toiselle asteelle ja siitä eteenpäin jos halua on. Järjestelmä ei ole täydellinen, eikä muuttumaton, ei seiniltään eikä sisällöltään, sen pitää mennä eteenpäin. Valitettavasti toki aiemmat ratkaisut ja olemassa olevat tilat sanelevat reunaehtoja. Emme ole tilanteessa jossa voisimme räjäyttää koulut pois ja rakentaa ne täysin tyhjästä haluamallamme tavalla. Kun muutoksia, isoja tai pieniä tapahtuu, niin keskiössä tulee olla lapsen ja nuoren yhdenvertaisuus.

Lahdessa lukioverkko elää myös ajassa. Nyt palveluverkon osalta tilanne on johtamassa siihen, että kaksi lukiota on todennäköisesti pian samalla tontilla. Toinen oppilaitoksista, Tiirismaan lukio, aloitti jo hallinnon yhdistämisestä huhujen alettua kovaäänisen rummutuksen Tipalan perinteistä, Tipalan julkkiksista  ja Tipalan ilmapiiristä, tuloksista ja sitten opettajien tulevista sairaslomista ja opiskelijoiden vääjäämättömästä syrjäytymisestä isossa koulussa. Onneksi myös oikeaa huolta isosta koosta ja oppilailta huolta oppimisen tuesta ja ryhmäkoosta.

Keskustelusta jäi tyystin syrjään yhdistymisen toinen osapuoli Kannaksen lukio. Lukio johon mennään kenties usein heikommalla keskiarvolla, mutta valmistutaan hyvin arvosanoin, jossa sielläkin kannetaan huolta suuren koon vaikutuksista arkeen. Lukion, jolla silläkin on pitkät perinteet ja oma toimintakulttuurinsa ja vahvuutensa. Sen sijaan että Kannaksessa olisivat opiskelijat ja opettajat barrikadeilla pitämässä kiinni ”meidän” oikeudestamme pysyä pienenä, siellä on mietitty mikä on nuorten kannalta yhdenvertaista; se että osin samoissa tiloissa rinnakkain toimii kaksi erilaista lukiota eri sisäänpääsyvaatimuksin kahden rehtorin alla, vaiko se että hallinnosta säästämällä ehkä saisi oppilashuoltoon ja opintojen ohjaukseen resurssia ja oppilaat saman katon alla ovat yhdenvertaisessa asemassa.

On totta että suurista lukioista on vähän kokemusta, eivätkä tutkimukset tue ajatusta että isot lukiot tuovat isot säästöt. Mutta kiistatonta todistusta ei ole myöskään sitä, ettäkö koulu koko yksiselitteisesti johtaa syrjäytymiseen. Todennäköisesti koulun toimintakulttuurilla, esimiestyöllä, henkilökunnalla, opiskelijoiden tukipalveluilla ja ennen kaikkea opintopolun rakentamisella, niin ettei opettaja vaihdu jatkuvasti on vaikutusta oppimistuloksiin kokoa enemmän. Opettajat ovat ammattilaisia, heidän työhönsä kuuluu ainesubstanssin lisäksi osta pitää huoli kasvukipuilevista nuorista. Minä luottaisin Kannaksen koulun opettajan sanaan siitä, että kyllä he ammattilaisina osaavat huolehtia ettei opiskelijoita katoa ja uskon ett samanlainen itseluottamus omaan ammattitaitoon löytyy myös Tiirismaan opettajilta jos tarve vaatii.

Kenelläkään ei ole halua väkivalloin yhdistää kouluja tarpeettomasti, mutta päättäjien lautakunnassa on katsottava kokonaisuutta. Koko kouluverkkoa, ennusteita ikäluokista, kaavoitusta ja ennen kaikkea käyttötaloutta jota jokainen tilainvestointi ja erillinen vajaakäyttöinen liikuntatila tai labraluokka syö vähentäen henkilöstöresurssia. Minusta on tärkeämpää turvata opetusresurssit kuin jonkin erillisen yksikön itsenäisyys. Pitkät perinteet ja kunniakkaat historiat tai opettajien osaaminen ei uuden myötä katoa. On mahdoton yhtälö kokonaisuuden kannalta, että siirtäisimme joitakin kovaäänisimmin huutavia kouluja sivun kokonaistarkastelusta.

koulumaailma uudistuu parhaillaan nopeasti ja laajenee koulun seinien sisältä niin fyysisesti kuin sisällöllisesti ilmiöoppimisen kautta koulun seinien ulkopuolelle. Yhdenkään koulun henkilökuntineen ei pitäisi katsoa maailmaa nyt poteroistaan ja pitää kiinni ”meistä” muita vastaan.

On surullista kuinka elitistisin perustein Tipalaa on puolusteltu, vaikka joka kannanotto toteaa ettei sitä ole kyse sen voi lukea rivien välistä. Ja kyllä me kaikki lahtelaiset tiedämme, viimeistään kun lapsemme ovat koulussa, kuinka kouluja arvotetaan, valitettavasti.

Kyllä me lautakunnan jäsenet kannamme huolta suuresta lukiosta. Se kauhistuttaa, mutta olemme valmiita tekemään töitä sen eteen, että oppilasmäärästä huolimatta jokainen tulee kohdatuksi.

On vaikea ajatella miten tilanne olisi parempi jos sama nuorisomäärä samalla tontilla olisi niin että nuoret ovat eri koulun oppilaita, jolloin ihan jo hallinnollisesti olisi vaikea puuttua tilanteisiin, järjestää jouhevaa arkea ja huolehtia että kaikki saavat sitä tukea mitä tarvitsevat. Erillisillä hallinnoilla vaarannettaisiin oppilaiden yhdenvertaisuus ja vaikeutettaisiin opettajien arkea. Olisi ilmeistä että tilanteessa ei ole mitään järkeä ja tilojen ”lainaaminen” toiselta koululta aiheuttaisi turhaa työtä ja pahimmillaan vallankäyttöä. Kun edessä vääjäämättä olisi yhdistyminen, erillisyydellä pitkitettäisiin sitä pahaa oloa, joka nyt velloo ja joka on valitettavasti tartutettu myös opiskelijoihin. Kenenkään opettajan, opiskelijan, päättäjän tai rehtorin ei pitäisi opiskelijalle viestiä, että jokin muutos aiheuttaa väistämättä huonon lopputuloksen ja kaikki on mennyttä. Tämä on outo viesti jossa koulu on saamassa mahdollisimman pian uudet tarkoituksenmukaiset ja puhtaat tilat.

Vaikka kuinka ymmärrän entisten ja nykyisten Tipalalaisten tuskan luopumisesta ja pelon suuresta oppilasmäärästä, en pysty itselleni rehellisesti nuorten etu edellä perustelemaan erillisiä hallintoja. En millään. Tilanne on toinen jos tilat ovatkin jossain muualla kuin yhteiselä Kampus-alueella. Tosin silloinkin miettisin tarvitaanko kahteen pienehkön lukioon erillisiä rehtoreita keskustan alueella.

Lautakunnassa emme tule päättämään asiasta sen mukaan kuka huutaa ja painostaa eniten. Ja uskokaa pois tulemme varmasti seuraamaan esimerkiksi Jyväskylän ja Vantaan lukioiden toimintakulttuureita ja opintopolkuja ja oppimaan niistä, mikäli tilakysymys johtaa lukioiden hallinnolliseen yhdistämiseen.

Luopuuko Salpaus nollasopimuksista?

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Valtuusto sai 13.11. kokouksessa vasauksen aloitteeseen jossa Vasemmistoliiton ryhmä vaati nollasopimuskäytäntöjen lopettamista kaupunkikonsernissa. Vastaus löytyy valtuuston esityslistalta/pöytäkirjasta. Vastaus alkaa:

Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymässä ei käytetä

tarvittaessa työhön kutsuttavia työsopimuksia tai

virkamääräyksiä, eli niin sanottuja nollatuntisopimuksia.”

Koulutuskeskus Salpaus vastaa nyt vähän höpöjä. salpauksen käyttämiä sopimuksia ei ole aloitteessa sotkettu nollasopimuksiin,kuten vastaus väittää.

Nollatuntisopimuslaisia eivät suinkaan ole vain tarvittaessa töihin kutsuttavat, vaan juuri vastauksessa mainitut määräaikaiset ja sivutoimiset, joille ei virkamääräyksessä ole kirjattu minimituntimäärää, vaan nollasta johonkin opetusvelvollisuus.

Nollatuntisopimus vie työntekijältä kaiken työsuhdeturvan. Kun sopimus ei turvaa mitään, ei epäkohtiinkaan työpaikala voi puuttua. Sinua ei tarvitse irtisanoa, riittää kun lukujärjestyksesi on seuraavalla viikolla tai viimeistään seuraavassa jaksossa tyhjä.

Näin Salpaus myös toimii. Toimin itse aikanaan Salpauksessa pätevänä opettajana kahdeksan vuotta nollasopimuksella ja enimmäkseen sivutoimisena, enkä todellakaan vapaaehtoisesti, enkä ainoana.

Kun rakastat työtäsi nuorten kanssa, pidät alaasi tärkeänä, ja elätät perhettäsi ja samalla pelkäät ettei seuraavassa jaksossa ole tunteja, otat vastaan vaikka 45 opetustuntia viikossa kun pomo pyytää, joustat kunnes katkeat. Et voi kieltäytyä edes aineesta johon et olisi pätevä, sinut korvataan kyllä.

Pelko aiheuttaa tehottomuutta ja mahdollistaa myös vallan ja resurssien väärinkäytön.

Kaltaisiani lähes kymmenvuotisia vastentahtoisia itsensä loppuunpolttaneita sivutoimisia nollasopimusalpauslaisia riittää kymmenittäin.

Itse tiesin aikanaan, ettei paluuta rakastamaani työhön ole, kun kerroin esimieheni esimiehelle räikeistä epäkohdista. Epäkohdista, jotka vaaransivat niin nuorten turvallisuuden kuin opetuksenkin ja kulutti koulutuksen varoja kankkulankaivoon.

Tämä yhtenä esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu julkisessa organisaatiossa, kun sitä johdetaan pelolla. Kun ammattilaisten työsuhteet ovat sellaisia ettei kukaan uskalla puuttua epäkohtiin ja kun puuttuu, ei tarvitse laitonta irtisanomista. Paperilla ja todellisuudella on välillä iso ero.

Toivottavasti kun Salpaus nyt tietää käyttävänsä faktisesti nollasopimuksia se myös lupauksen mukaisesti jatkossa on niitä käyttämättä. Kaikki sopimukset jotka eivät perustu työntekijän tahtoon ja työajan alaraja on määrittämättä ovat nollatuntisopimuksia ja nollassa on sellaisen työyhteisön ilmapiirikin joka nollasopimuksia

Palveluseteli eriarvoistaa kalliilla

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Sivistyslautakunta saa selvityksen varhaiskasvatuksen palvelusetelistä vasta marraskuun kokouksessa, kaupunginjohtajan talousarvioon kuitenkin sisältyy 1,3 miljoonan euron kuluerä kalliin järjestelmän käyttöönotosta. Lahdessa on jo käytössä ns Lahtilisä jolla kaupunki subventoi yksityisiä päiväkoteja käyttävien perheiden päivähoitomaksuja. Palvelusetelijärjestelmä on byrokraattinen, kallis ja suuria ketjuja suosiva järjestelmä joka syrjäyttää pienet paikalliset vastuulliset päiväkotiyrittäjät.
Yksityisen varhaiskasvatuksen tehtävä on täydentää julkista, ei korvata sitä. Lahdessa on saavutettu jo kriittinen taso, lisäämällä yksityisen hoidon osuutta ylitetään pian kynnys jolloin omaa palvelutuotantoa ei voida enää hallitusti suunnitella eikä yksityistä valvoa.

On tärkeää että jokaisella lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, myös erityistä tukea tarvitsevilla, oppimishaasteisilla ja heillä joilla on sosiaalisia haasteita. Erityisopetus, vuorohoito ja tuki perheille on se seikka joka vertailuissa tekee julkisessa yksityistä kalliimpaa. Yksityinen ei kuitenkaan ota ilman eri korvausta jos ollenkaan erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Hankalasti käyttäytyvän lapsen voi myös irtisanoa hoitopaikasta ja näin on tehtykin.
Yksityisiä palveluntuottajis valvotaan lähinnä varhaiskasvatuslupaa hakiessa, sen jälkeen henkilöstöstä voi tippua lastentarhanopettajat jotka nimenomaan pedagogista varhaiskasvatusta toteuttavat. Iso onelma on myös se etteivät suuret palveluntuottajat joilla palveluseteli on räätälöity maksa veroja Lahteen, jos edes Suomeenkaan.
Palvelusetelin edellyttksenä on nollamaksuluokka joka aiheuttaa sen, että palvelusetelillä tuotettu varhaiskasvatus on kalliimpaa kuin julkinen, joten argumentti säästövaikutuksist valuu sormien läpi. Etenkin kun palveluntuottajat alkavat korottaa hintoja saatuaan monopoliaseman ja kunnalta jäänyt investoinnit tekemättä.

Yksityisen voittoa tavoittelevan varhaiskasvatuksen ongelma on etteivät perheet suinkaan lupauksista huolimatta saa rahalleen parempaa vastinetta vaan päinvastoin, voitto revitään henkilökunnan mitoituksesta. Taide, liikunta, luonto jne kuuluvat jokaiseen julkiseen päiväkotiin. Niitä ei tarvitse erikseen hakea yksityisestä päiväkodista.

Lapsillamme ei kuulu tehdä liiketoimintaa. Varhaiskasvatuksen avaamisesta markkinoille on enää askel siihen että investointien pelossa alamme ulkoistaa peruskoulutusta.

 

Ryhmäpuhe 14.8.2017 / Talousarvioseminaari

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, varavaltuutetut ja muut läsnäolijat

Päätöksiä tehdessä meidän valtuutettujen pitää muistaa että olemme, ainakin lehtitietojen mukaan, keskimäärin keskiverto lahtelaisia vanhempia, varakkaampia ja koulutetumpia.

Kun teemme päätöksiä, jotka vaikuttavat saavutettavuuteen, esimerkiksi suljemme toimipisteitä tai tarkastelemme maksuja, meidän ei pidä arvioida asiaa sen mukaan kuinka itse saavutamme palvelut ja mikä meille on mahdollista, vaan mikä on mahdollista myös kaupunkilaisista heikoimmassa asemassa oleville. Siksi ulkoistaminen, palvelusetelit ja yksityistäminen, saati taksakorotukset eivät voi olla ratkaisu kaikkeen.

Julkisen, selkeän pysyvän palvelutarpeen, siirtäminen yksityiselle ei pelasta välttämättä taloutta, mutta todennäköisesti eriarvoistaa käyttäjiä. Vuokrissa maksamme kyllä yksityisen vuokranantajan tai päivähoitoketjun kulut ja riskit, ainakin viisas yrittäjä näin toimisi. Täydentämään yksityistä tarvitaan julkistakin palveluita silti.

Talousarvioyllätyksenä ei tule ryhmämme halu poistaa varhaiskasvatuksen rajaus ja turvata päivähoidon ja perusopetuksen ryhmäkokojen maltillisuus ja erityisen tuen resurssit saati halumme tutkia Sotepalveluiden kipukohdat, jotta vältämme alibudjetoinnin, joka on yleensä johtanut huonosti arvioituihin äkkiliikkeisiin kesken talousarviokauden. Jos olemme rehellisiä, ei verokeskustelun voi välttää.

Mielenterveys- ja päihdepalveluiden saavutettavuutta matalalla kynnyksellä ei voi kyllin korostaa Taloudellisestikaan näkökulmasta.

Sellaisista palveluista jotka ehkäiset pahoinvointia tai yksinkertaisesti aiheuttavat tahattomastikin onnellisuutta ei kannata talouden nimissä karsia. Niitä pitää uhallakin ruokkia. Juuri sellaisia kuin konsernijohtaja Mäkinen esimerkki Odenplanin aseman portaista. mahdollistetaan ilo ja liike taiteen ja pelillistämisen keinoin, etenkin paikoissa joissa ympäristön koettua turvallisuutta ja viihtyvyyttä tarvitsee kohentaa.

Investoinnit henkiseen pääomaan esimerkiksi pieniin kaupunkifestivaaleihin ja museon, teatterin ja niin edelleen sisällöntuotantoon, liikuntamahdollisuuksiin ja vapaaseen sivistystyöhön ovat tuottavia investointeja. Ne tukevat niin kaupungin imagoa, kuin kaupunkilaisten hyvinvointiakin. Pieni kädenojennus kaupungilta voi auttaa synnyttämään isoa lisäarvoa kaupungille hyvinvoinnin ja työllisyyden lisäyksenä sekä tuloja alueen yrityksille.

Lahden on tehtävä enemmän työtä markkinoidakseen itseään yrityksille Lahden palveluilla ja korjaamalla imago todellisuutta vastaavaksi. Eli hyväksi. Joskin silloin, palveluissa ei saa olla aukkoja. Päivähoitopaikan on löydyttävä, liikenteen toimittava ja harrastusmahdollisuuksien oltava moninaisia ja kulttuurissa kerroksia ja ulottuvuuksia.

Työllisyysasteeseen voidaan vaikuttaa hankinnoissa paikallista suosimalla.

Jos näin heterogeeninen joukko pystyy kuvittelemaan ja toteuttamaan haluamansa kaupungin, niin tulijoita, niin asukkaista kuin yrityksia kaupunkiin pitäisi riittää. Emme me lahtelaiset niin poikkeavia tarpeinemme muusta väestöstä ole.

Vaihtoehdottomuutta vastaan taistellaan sivistykseksellä ja koulutuksella

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Puhe Lahden vapputorilla 1.5.2017.

Hyvät toverit,

Suomen työväen historia on tappioista huolimatta kunniakas. Olemme saaneet aikaan yhden tasa-arvoisimmista maista.

Silti Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuoden viettäminen herättää ristiriitaisia tunteita aikana, jona historia niin vahvasti toistaa itseään. #yhdessä tuntuu välillä jopa irvokkaalta.

Koskaan emme ole olleet näin vauraita kuin nyt ja silti niin haluttomia auttamaan lähimmäisiämme.

Olemme muistelleet eilen ja tänään tovereitamme, jotka nousivat taistelemaan tasa-arvon ja ihmisarvon puolesta, jotta me saamme toteuttaa unelmiamme, saaneet mahdollisuuden kuulua ammattiliittoon, koulutukseen ja osallisuuden yhteiskuntaan. Työväenliikkeen sankareiden ja heidän työnsä jatkajien saavutuksia murennetaan nyt ennennäkemättömällä tahdilla.

Viime viikon Veteraanijuhlassa perääänkuulutettiin talvisodan henkeä; yhtenäisyyttä jonka suomalaiset olivat saavuttaneet puolustaakseen nuorta maataan itsenäistymisen kivuista huolimatta. Tuolloin eri taustaiset suomalaiset yhdistivät voimansa, eivät puolustaakseen jotain puhdasta rotua, vaan valtiota, jolla oli jotain hyvää annettavaa kansalleen. Isänmaallisuus rakentui uskoon siitä, että tämä maa, sen arvot ja tapa toteuttaa niitä on jotain, mitä kannattaa puolustaa. Talvisodan henki ei ole vihaa vierasta kohtaan, saati naapuria, se on tahtoa rakentaa yhteistä hyvää, sellaista yhteiskuntaa johon jokainen kuuluu.

Sata vuotiaassa Suomessa äärioikeisto on ominut käyttöönsä ja liannut isänmaallisuuden ja kansan käsitteet ja sen symbolit. Meidän on otettava ne takaisin. Meidän on liitettävä niihin vihan ja sorron sijasta takaisin solidaarisuus ja lähimmäisen rakkaus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Yhteinäisyys.

Kun katson yhteiskuntaa nyt, moni ei sen vauraudesta huolimatta, tai juuri siksi, tunne kuuluvansa siihen, heillä ei ole juuria tai sosiaalista viitekehystä, ei näkymää tulevaan sen enempää kuin menneeseen.

Lainaan suurmiesten sijaan tänään oman sukupolveni, laman lasten sanallistajaa Asaa joka kuvaa osattomuutta yhteiskuntaan ja mielestäni ristiriitaa suhteessa historiaan ja isänmaahan Vaaranmaan kertosäkeessä:

Mul’ ei oo maata millä maata,
ei mille laulaa, minka rauhan vuoksi raataa,
etsin äärimmäistä reunaa ja puhetta kaiken keskellä.
Mul’ ei oo maata ei kivijalkaa,
minkä markan vuoksi raataa,
yritän ymmärtää jo liikaa
ja lopulta kerran hölmistyn

Moni kokee olevansa osaton, irrallinen, vailla päämäärää ja vaikuttamisen mahdollisuutta. Politiikka näyttäytyy vaihtoehdottomana ja herrojen tuolileikkinä todellisen yhteiskunnan rakentamisen sijaan. Kuinka syrjäytetyt voisivat tuntea tämän maan omakseen?
Maan joka luo kuvaa kapitalismille välttämättömistä työttömistä laiskoina loisina, joita pitää rangaista, vaikka työpaikkoja ei kerta oikeasti ole.

Porvarit muokkavat yleistä mielipidettä solidaarisuutta vastaan. Käännyttää työttömiä työssäkäyvän, matala-palkkaisia turvapaikanhakijoiden, pienyrittäjiä duunarin kimppuun.

Meille on syntymässä lailliset orjamarkkinat joissa työtä tehdään pakosta työttömyysturvan eteen tai yrittäjän riskillä työttömyysturvaa alemmalla korvauksella, sillä oikeutta perusturvaan ja perusoikeuksiin heikennetään jatkuvasti askel kerrallaan. Tämä koettelee niin perusoikeuksia kuin oikeudentuntoakin. Köyhyys ei rajoitu rahan puutteeseen se sulkee erityisen tehokkaasti yhteiskunnasta me joilta puuttuu muukin pääoma.

Työttömän oikeudet kulkevat käsikädessä työssäkäyvien oikeuksien kanssa. Työväenliike ei saa antaa piiruakaan periksi tässä taistelussa, mutta sen on huomioitava työelämässä tapahtunut muutos ja otettava itsensätyöllistäjät suojiinsa, jotta yrittäjyyden ja palkkatyön väliinputoaminen ei mahdollista sortoa.

Hallituksen politiikka yhdessä pidempään jatkuneen pääoman vallan kanssa on suistanut ihmisarvon kriisin. Juuri kun olisi aika muistaa historiaa, kohdata tosiasiat ja oppia niistä, maan johto on osoittanut täydellistä ymmärryksen puutetta niin historiaa, yhtenäisen yhteiskunnan rakentamista kuin ihmisarvon kunnioitustakin kohtaan.

Historiassa kaikki suuret kriisit ja hirmuteot ovat saaneet alkunsa kahtiajaosta ja ihmisarvon riistämisestä. Sata vuotta sitten Suomessa vietiin ihmisyys ”punikeilta” demonisoimalla heidät.
Sanat luovat todellisuutta ja sanat ovat valtaa. Kun unohdetaan että sanoilla luodun viholliskuvan takana on todellinen ihminen, lihaa ja verta, tunteva ja ajatteleva yksilö, ei surmatyötä enää pidetä moraalittomana.

Ihmettelemme yhdessä Hitlerin saksan hirmutekoja, sitä etteivät keskitysleirien naapurit puuttuneet. Samalla oma hallitus siunaa ihmisarvon riisumisen projektin silmiemme alla tietoisina tapahtuvasta.

Punikki, punavihermädättäjä, suvakkihuora, maaahantunkeutuja, loinen, ja kaikki muut sanat joita en pysty edes toistamaan, joilla suomesta turvapaikkaa hakevia pakolaisia ja maahanmuuttajia julkisesti kutsutaan. Ne kaikki tähtäävät samaan yhteiskunnalle vaaralliseen ihmisarvon riistoon, jonka maan johto hyväksyy avoimen rasismin ja poliittisen äärioikeistolaisen terrorin höpisemällä ääripäistä tilanteessa, jossa toinen ääripää on ihmisarvon tunnustaminen jokaiselle ja toisessa ääripäässä avoin rasismi, väkivalta ja uhkailu. Hallituspuolueiden kansanedustajat fantasioivat julkisesti punikkien lahtaamisella ja raiskaamisilla sananvapauden nimissä. Äärioikeiston väkivallanteoissa näkyy jo etääntyminen yhteisestä ihmisyydestä.

Maahanmuuttajat ja työttömät, ihan tavalliset ihmiset jotka elämä on heittänyt erilaisiin tilanteisiin ovat kohteena projektissa joka alentaa ihmisarvoa sekä sanojen että toiminnan tasolla.

Tämä tapahtuu koska yksi yhtenäisen suomen saavutuksista, vasemmiston synnyttämä tasa-arvoinen koulutus on romutettu ja sitä romutetaan edelleen. Leikkaukset koulutuspolitiikkaan ovat bensaa liekkeihin kahtia jaossa. Laaja sivistys ja koulutus on yhteiskunnan yhtenäisyyden paras turva. Liima joka pitää yhteiskunnan kasassa synkkinäkin aikoina.

Kun edellinen hallitus vielä kykeni pitämään tuloerot kurissa, tämä hallitus on kasvattanut niitä. Samalla syöden pienituloisimpien ostovoimaa korottamalla välttämättömien palveluiden omavastuita ja tekemällä koulutuksesta mahdollista vain varakkaille.

Hyvät toverit,
Emmehän anna oikeiston viedä lastemme tulevaisuutta? Tiedämme kuinka sosioekonominen asema vaikuttaa lapsen mahdollisuuksiin kouluttautua, silti oikeisto keskustasta ja kristillisistä kokoomuksen kautta perussuomalaisiin haluaa pitää työttömien lapset poissa varhaiskasvatuksesta, vaikka siihen osallistuminen ennustaa koko tulevan koulutuspolun menestystä.

Hallitus on kaikessa hiljaisuudessa romuttanut duaalimallin, ajatuksen siitä, että valitsipa nuori sitten lukion tai ammatillisen koulutuksen peruskoulun jälkeen, hänellä on mahdollisuus päästä opinnoissaan eteenpäin aina ylimpään koulutukseen saakka. Nyt resurssit ammatillisesta koulutuksesta on ajettu niin ahtaalle, että tarvittavan osaamisen voivat saavuttaa vain vahvimmat itseopiskelijat tai he joiden vanhemmilla on varaa maksulliseen koulutukseen.

Tieto ei ole mielipiteitä ja tyhjien sanojen toistoa. Jotta voimme vaikuttaa ja kyseenalaistaa tarvitsemme tietoa. Tietoa lähimmäistemme haasteista, arkitodellisuudesta, ympäristöstämme ja maailman politiikasta, taloudesta, historiasta ja päätöksenteon vaikutuksista tulevaan laajasti.

Ei ole sattumaa että oikeisto, joka haluaa antaa uusliberaalin yhteiskunnan annettuna, väistämättömänä ja ikään kuin ideologiattomana pragmaattisena vaihtoehtona on romuttamassa koulutusjärjestelmäämme varhaiskasvatuksesta yliopistoihin ja tutkimukseen saakka.

Erityisen vaarallista on ollut yleissivistävien aineiden kuten historian ja yhteiskuntaopin ohentaminen. Mistä jatkossa opimme? Mistä saamme aseet kyseenalaistaa valtaa?

Kansa joka ei tunne oikeuksiaan tai tiedä kuinka vaikuttaa, on helppo sulkea vaihtoehdottomuuden piiriin. Poliittinen järjestelmämme on monelle täysin vieras ja medialukutaidossa puutteita. Onko ihme ettei politiikka kiinnosta tai asioista uskotaan MV-lehden otsikon väittämät, jotka onnistuvat valheellisesti osoittamaan osattomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteelle kohteen?

Aktiivinen kansalaisuus ei ole oikeiston intressi. Meidän on syytä puolustaa oikeutta yleisivistävään koulutukseen kaikilla koulutusasteilla. Ilman humanistisia tieteitä ja niiden tutkimusta ei synny vaihtoehtoja nykyiselle eetokselle, ilman humanistisia tieteitä ei synny arviointia poliittisten päätösten vaikutuksesta. Tämä sopii oikein hyvin niille päättäjille joille riittää lyhyellä tähtäimellä oma etu.

Vihollisemme on tietämättömyys ja välinpitämättömyys. Sitä vastaan vasemmistoliikkeen on, hyvät toverit, taisteltava yhdessä. Jokaista meistä tarvitaan rakentamaan parempi tulevaisuus, jossa toveriemme perintö elää.

Nostetaan ihmisarvo kunniaan kunnioittamalla lähimmäistä ja puhumalla itseämme heikomman puolesta yhtenä rintamana. Meidän voimamme on solidaarisuudessa joka ei katso syntyperää, varallisuutta, uskontoa tai etnistä taustaa, ihmisarvon jakamattomiudessa. Me laitamme hyvän kiertämään, vailla vastapalveluksen vaatimusta.
Toverimme sata vuotta sitten uhrasivat henkensä, jotta meidän on nyt muita keinoja. Meidän tarvitsee paremman yhteiskunnan eteen antaa aikaa. Aikaa lukea, tutkia, kirjoittaa, puolustaa, vaikuttaa olla ehdollavaaleissa ja tehdä saadulla poliittisella mandaatilla kaikkensa oikeudenmukaisen, yhdenvertaisen, ihmisarvoa kunnioittavan yhteiskunnan eteen. Siksi vetoan teihin jokaiseen. Aktivoitukaa!

Hyvää työväenjuhlaa toverit!

Punavihreillä arvoilla sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmän tulevaisuuden puolesta