Vappupuhe Lopella 1.5.2018

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Hyvät toverit,
Tänä vuonna on muisteltu ja tullaan muistamaan vuoden 1918 tapahtumia. Moni tutkimus, kirjallinen teos, elokuva, näytelmä ja näyttely ja keskustelu täydentää kuvaamme tapahtumista, yksilöiden kokemuksista ja yhteiskunnallisesta tilanteesta ennen ja jälkeen sisällissodan. Osa joutui osalliseksi vahingossa, osa lähti taistelemaan paremman tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta sortoa vastaan. Paljon kärsimystä, kuolemaa ja väkivaltaa sisältyy lopulta hyvinkin läheiseen historiaamme, mutta me olemme onneksi selvinneet yhteiskunnassamme ilman loputonta ylisukupolvista kostonkierrettä.
Jokainen menetetty henki ja inhimillinen kärsimys on yhtä arvokas. Nämä toverit, joille kansalaissodan jälkimainingeissa ei juuri ihmisarvoa alkuun annettu, loivat kuitenkin meille ja koko yhteiskunnalle perustan yhdelle maailman tasa-arvoisimmista ja edistyksellisemmistä yhteiskunnista.
Juuri nyt kun vanha haava on revitty silmiemme eteen, hallituksen politiikka jakaa kansaa uudelleen kahtia tekemällä epäoikeudenmukaista tuloeroja ja eriarvoisuutta kasvattavaa politiikkaa. Hallituksen toimet heikentävät eläkeläisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden, pienipalkkaisten ja erityisesti naisten asemaa yhteiskunnassa. Kaikkiin pitää sattua kipeästi. Mutta yritystukien perusteltu leikkaamisen kohdalla hallituksen kipuraja vihdoin löytyi.
Yhteisen hyvän tavoittelun ja heikommasta huolehtimisen on korvannut yksilökeskeisyys ja omanonnensa seppä- sankaritarinat. Jokaisen pitäisi keskittyä taistelemaan paikastaan maailman rikkaimmassa prosentissa tai ainakin murusista. Menestys lasketaan yksilösuoritukseksi. Yhteiskunnan turvaverkkoa väljennetään ja vastikkeellistetaan, vaikka se olisi kallista, tehotonta ja vastoin kansalaisten tahtoa ja yhdessä tehtyjä sopimuksia, kuten niin kutsuttu aktiivimali, joka on mekaaninen leikkuri työttömyysturvaan aktivoimatta mitään muuta kuin byrokratiaa, jota hallitus lähti kautensa aluksi purkamaan.

Hallituksen työllisyyspolitiikka perustuu täysin jälkijättöiseen analyysiin työmarkkinoiden ongelmista ja siksi toimenpiteetkin, kuten kiky ja aktiivimalli ja kokoomuksen haveilema osallistava sosiaaliturva ovat lääkkeinä täysin järjettömiä. Työ murros on täällä tänän. Kokoaikainen pysyvä palkkatyö ja työsuhdeturva on tänä päivänä etuoikeus. Silpputyö ja pakkoyrittäjyys sekä itsensätyöllistäjyys lisääntyvät ja haastavat järjestelmän. työelämä koostuu projekteista ennemmin kuin pysyvyydestä. Sen sijaan että työttömiä rangistaan, pitäisi luoda tapoja yhdistää eläkejärjestelmät ja luoda työttömyysturva myös väliinputoajille ja jakaa työ uusiksi.
Yhä useampi toimii yrittäjyyden ja palkkatyön välimaastossa, työttömyys- ja eläketurvaa ja mahdollisuutta neuvotella työnsä hinnasta. Tämä sopii luonnollisesti sille joukolle jonka mielestä yleissitovuudet ja työehtosopimukset estävät terveet markkinat ja jotka hyötyvät työn hinnan polkemisesta. Vaikka oikeisto kokoomuksesta vihreisiin hokisi mantraansa siitä, kuinka oikeisto-vasemmisto-asetelma on käynyt vanhaksi, on todellisuudessa pääoman ja työn välinen ristiriita juuri tänään ehkä räikeämpi kuin koskaan.
Toisaalta ajassa on samalla toivoa. Tuotantovälineistä vapaalla osaamisella ja asiantuntijuudella on mahdollista haastaa pääoman valta, mutta suurpääoman vallan murentaminen vaatii aktiivista muutosta työvoiman ehdoilla ja työn rakenteiden yhteiskunnallista muutosta. Samalla meidän on ajateltava uudelleen kuinka vastata työn polarisaation haasteeseen toisten uupuessa työssä kun toiset uupuvat koska työelämään eivät ovet aukea yrityksistä huolimatta.
Hyvät toverit, vasemmisto on työelämän asiantuntija, meidän on tarjottava parempi tulevaisuus, jossa työelämä on reilumpi ja kaikki pärjäävät palkallaan ja pystyvät turvaamaan eläkkeensä.

Ajassamme solidaarisuus ei tunnu olevan huudossa. Brändien ja elämäntyylien varaan rakentuva yksilöllisyys on korvannut aidon yhteisöllisyyden ja identiteetin. Yhteenkuuluvuutta todelliseen yhteisöön ei synny merkkivaatteilla ja statuspäivityksillä. Asioiden hoitaminen yhteisen hyvän ja ihmisten moninaisuuden näkökulmasta vaihtuu hetkelliseen oman edun tavoitteluun. Poliittiseen liikkeeseen kuuluminen on vaihtunut projektivaikuttamiseen ilman kuvaa tavoiteyhteiskunnasta.
Jos ja onneksi vielä kuitenkin kun, aktivoidutaan vaikuttamaan, se tehdään oman lähikoulun puolustamiseksi, ei koulutusjärjestelmän, oman työpaikan, ei koko paikkakunnan tai oman yrityksen hyödyksi, ei yleisen ostovoiman tavoittelemiseksi.

Onneksi historia opettaa meille, että nuoret oppivat vanhempiensa virheistä. Joten ystävät, toivoa on, etenkin kun katsoo Vasemmistoliittoon liittyvän nuorten aikuisten määrää. Meillä on nyt vaalivoiton edellytykset, kun vain tuemme uutta sukupolvea ja otamme vastaan lämpimästi.

Tänään, vuonna 2018 meillä on yhtä aikaa maailman onnellisin maa ja eniten mielenterveysongelmia ikinä. Aikanaan koulutuksellisen tasa-arvon ajatukselle perustettu koulutusjärjestelmäämme ajetaan alas varhaiskasvatuksesta lähtien ja segregaatio etenee. Vaikka tutkimukset osoittavat että yksilön koulumenestykselle ja työelämässä pärjäämiselle varhaiskasvatuksella on merkitystä etenkin kun sosio-ekonominen asema on heikko, on juuri nämä lapset suljettu ulos Juha Sipilän hallituksen johdolla. Hyvätuloisilla lapsilla seuraa taloudellisen etumatkan lisäksi mukana myös sosiaaliset verkostot ja niiden mukanaan tuoma turva, rohkeus pyrkiä eteenpäin, asema monipuolisten mahdollisuuksien lisäksi lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Köyhyys ei ole koskaan vain rahan puutetta, se rajaa tehokkaasti mahdollisuuksia ja tulevaisuudennäkymiä ja omaa kokemusta siitä mihin kelpaa. Silakkaresepteillä ei poisteta köyhyyden vaikutuksia.
Pelkkä oppivelvollisuus ei takaa tasa-arvoa, etenkään kun emme hallituksen leikkausten jälkeen pysty tällä hetkellä tarjoamaan riittävää tukea oppimiseen, takaamaan oppimisen valmiuksia ja itsetuntoa ja sosiaalista toimijuutta vahvistavaa harrastustoimintaa, emmekä riittävää tukea perheille tai mielenterveyspalveluita ajoissa matalalla kynnyksellä.

Koulutustaso on radikaalissa laskusuunnassa, vaikka tulevaisuutemme nojaa juuri korkeaan osaamiseen.
Ammatillinen toisen asteen koulutus on ajettu todelliseen kriisiin hallituksen leikkauksilla, joita Sanni Gran-Laasonen kutsuu reformiksi. Amisnuoret saavat 16 tuntia lähiopetusta viikossa. Todellisuus verrattuna lukiokoulutukseen on täysin eri, vaikka molemmista pitäisi pystyä ponkaisemaan jatkokoulutukseen, toiset vain jo lähtökohtaisesti heikommalta pohjalta. Ammatillisessa koulutuksessa enää vain hyvin itsenäinen superoppija voi saavuttaa jatko-opintoihin vaadittavan osaamistason.

Moni nuori aikuinen on täysin vailla kokemusta osallisuudesta. Kun ensin köyhyys tai olosuhteet ovat sulkeneet sosiaalisten verkostojen ovet ja onnistumisen kokemukset suhteessa muihin ovat vähissä. ja epäonnistujan leima lyöty otsaan jokaisessa koulutuspolun vaiheessa työelämän vaatiessa superosaajia hyvillä sosiaalisilla taidoilla, ei ole ihme jos hyppy työelämään lamauttaa eikä yksilö koe voivansa vaikuttaa tulevaisuuteensa.
Erityisesti laman lasten ja nuorten sukupolvi, joilta leikattiin juuri silloin tulevaisuus, kun sitä eniten olisi pitänyt tukea ja uudestaan nyt kun sama sukupolvi kasvattaa omaa jälkikasvuaan, ei tunne kuuluvansa juuri mihinkään. EI ole juuria eikä mitään omaa eikä mitään pysyvää. Hyvinvointiyhteiskunta ei olekaan mahdollistanut hyvää elämää heidän pyrkimyksistään huolimatta. Koulutus ei takaa tuloja.

Edelleen myös Suomessa Yhteiskunnallinen asema periytyy. Vanhempien koulutuksesta voi ennustaa lapsen tulevan tulotason. Tilastollista faktaa ei voi poistaa median sankaritarinoilla vaikeuksien voittamisesta.

Koulutus ei anna enää mahdollisuutta laajaan yleissivistykseen eikä oman paikan etsimiseen. On huolestuttavaa kuinka ohueksi jää historian ja yhteiskunnan ymmärrys.
Miten yksilö voi kokea voivansa vaikuttaa vaikkapa politiikkaan jollei tiedä kuinka yhteiskunta toimii? Miten voi ymmärtää oman paikkansa? Oman toimintansa ja valintojensa merkityksen systeemissä jos oma paikka hukassa?
Ei ole mikään sattuma, että kovat arvot ja helppo populismi on saanut jalansijaa viime vuosina. Vaikka edelleen olemme yksi maailman vauraimmista maista, tai juuri siksi, emme aina pysty asettumaan toisen asemaan ja näkemään kokonaisuutta. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset kuuluvat maailman epäempaattisimpiin kansakuntiin. Kyky asettua toisen ihmiseen asemaan ja ymmärtää toisen tunteita ja näkökulmaa on tutkimuksen mukaan sidoksissa ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan.
Pahoinvoiva ihminen ei voi ymmärtää toisen asemaa muusta kuin ehkä omasta katkeruudestaan käsin. tällöin oma osattomuus tai edes menestys ei johda toimintaan yhteisen hyvän eteen ja muista huolehtimisen.
On helpompi tarttua yksinkertaistettuihin viholliskuviin, etenkin jos yhteiskunnallinen ilmapiiri sallii niiden luomisen ja rajun epäinhimillistävän kielen käytön, josta osallisiksi ovat päässeet eritysesti maahanmuuttajat, työttömät sekä feministit ja kulttuuriset vähemmistöt. Kieli luo todellisuutta ja kielessä on valtaa. Siksi on huolestuttavaa että perussuomalaisesta ”maahanmuutttokriittisyydestä” ja rasistisesta ja naisvihamielisistä möyhäämisestä on tullut uutta normaalia. Tappo- ja raiskausuhkaukset sosiaalisessa mediassa ovat arkipäiväisiä ja tulevat yleensä nopeasti juuri niiltä tahoilta jotka koviten huutavat sananvapautensa perään. Se ei vaan heistä kuuluisi muille.
Äärioikeistolaisten, itsensä isänmaalliseksi valehtelevien liikkeiden väkivallanteot kertovat selkeästi irtisanoutumisesta jaetusta ihmisarvosta, silti jopa hallituspuolueiden edustajat veljeilevät liikkeiden kanssa. Eduskuntapuolueet hyväksyvät rasismin ja naisten sorron hyväksymällä riveihinsä niin rasismista kuin naisten seksuaalisesta ahdistelusta tuomitut henkilöt.

Mutta rakkaat ystävät,
On turha moittia kansaa laiskuudesta tai väärinäänestämisestä vaaliuurnilla, jollei ole annettu keinoja käsitellä politiikkaa ja etenkin jos politiikka näyttää vain tuolileikiltä ja omaneduntavoittelulta, kuten nyt, kun hallitus pelaa harvinaisen röyhkeästi omien etujärjestöjen pussiin. Kellekään ei pitäisi olla enää epäselvää, ettei Suomea laiteta kuntoon kansalaisia varten, vaan myyntikuntoon jotta maksimoidaan varmat voitot ylikansallisten yhtiöiden osakkaiden pääomalle. Mutta ilman ääntä ja vaihtoehtojen esittämistä pettymys kääntyy jälleen oikeiston laariin saatavaksi passiivisuudeksi, vaikka apu todellisuudessa tulisi vasemmalta.

Juha Sipilän Hallituksen toimintaa on leimannut hutilointi ja piittamattomuus asiantuntijoiden arvioihin seurauksista. Vauhdilla valmistellaan ja päätetään asioita joita sitten peruutellaan ja korjaillaan.
Soteuudistuksen hyvät tavoitteet kuten terveyserojen kaventaminen, integraatio ja saavutettavuus on kuopattu aikaa sitten niin sanotun valinnanvapauden tieltä. Tärkein ja eniten rahaa vievä peruspalvelumme ollaan markkinaehtoistamassa historiallisen pienellä kannatuksella eduskunnassa.
Hallituksen mielestä on mentävä eteenpäin, vaikka uudistus tulee kaikilla laskelmilla kalliiksi, asiakaspolut eivät parane, integraatio ei toteudu, pikemmin päinvastoin, palvelut pirstoutuvat ja terveyserot kasvat alueellisten erojen myötä sekä todennäköisesti nousevien asiakasmaksujen myötä. Maakuntien betoniin hakattu rahoitus ei juuri mahdollista pitkälle katsovaa toimintaa ja monta tärkeää toimintoa on vielä täysin hämärän peitossa, vaikka laki viedään läpi ennen eduskunnan kesätaukoa ja vaalit pitäisi käydä lokakuussa.
Kun kallis markkinaehtoistaminen on kertaalleen viety läpi ja palvelut hajautettu pörriäisille on korjausliike hankala. Hankalaksi sen tekee myös maakunnissa jo aloitettu viemään palveluita hallituksen suunnitelmien suuntaan. Lakkautettu lähipalveluita ja ulkoistettu monia toimintoja ja palveluita. Siksi meidän on otettava vaalivoitto sekä maakunta- että eduskuntavaaleissa ja korjattava rikottu sote.
Hyvät kuulijat,
Mikään näistä kehityssuunnista ei ole väistämätöntä eikä toimenpiteet pakollisia, vaan tietoisen politiikan tulosta. Vasemmistolaisen politiikan ja työväenliikkeen saavutuksia jotka ovat taanneet maamme nousun yhdeksi vauraimmista ja tasa-arvoisimmista maista; sosiaali- ja terveydenhuoltoa, koulutusta ja varhaiskasvatusta sekä työttömyysturvaa romutetaan vauhdilla. Hyvinvointivaltio rakennettiin paljon haastavampana aikana, tämä aika mahdollistaa sen kehittämisen yhä paremmaksi, ajassa ja taloustilanteessa ei ole mitään joka pakottaa purkamaan sitä.
Meidän ei onneksi tarvitse tarttua aseeseen, meille on jo taisteltu oikeudet, joita voimme käyttää aseinamme tässä taistelussa yhdenvertaisen yhteiskunnan puolesta. Meidän tarvitsee vain käyttää aikaa ymmärtää, rakentaa vaihtoehdot, lisätä tietoa, puhua, kirjoittaa ja kuunnella ja mahdollistaa vasemmiston nousu, jotta tulevaisuus on valoisampi. Ihan kaikille varallisuuteen, asemaan ja syntyperään katsomatta.
Solidaarisuudessa on aina ollut vasemmiston voima, tuetaan nyt toisiamme ja huolehditaan siitä että liikkeenä kasvamme ja pystymme kasvattamaan mandaattiamme toimia yhteiskunnan hyväksi.
Hyvät toverit,
Muistetaan vaalia aatteensa puolesta kuolleiden tovereidemme muistoa kunnioittaen ja historiaa jälkipolville välittäen.
Hyvää työväenjuhlaa.

 

 

Oikeutta tukea tarvitseville

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

 Puheenvuoro 12.3.2018 Valtuustokysymysvastaukseen.

Pahoittelen että joudun käyttämään lain säätäjän termiä vammainen, puhuessani heistä, joilla on sairauden tai tapaturman aiheuttama fyysinen trauma tai jonkin synnynnäinen ominaisuus, jonka vuoksi voidakseen toimia meidän kapean, normatiivisen ihmiskäsityksen varaan rakentuneessa ulossulkevassa yhteiskunnassa, he tarvitsevat palveluita.

Voiko ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuusperiaatteen toteuttamatta jättämisen kuitata talouspuheella sivistysvaltiossa?

Näköjään voi, jos päätösvalta on siirretty riittävän kauaksi, niin myös moraalinen ja tosiasiallinen vastuu koetaan vältetyksi. Vastauksen mukaan kaupunginhallitus seuraa toiminnan ja talouden tilaa Hykyssä. Toiminnan seuraamisen ytimessä on se, kuinka palvelut, jotka mahdollistavat erityistä tukea tarvitsevien ihmisten oikeudet, oikeasti toteutuvat. Kaupunginhallitus voi halutessaan puuttua palvelusopimukseen ja lopettaa yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien kannalta ongelmalliset tulkinnat, jos valtuusto niin päättää.

Vastauksen teknistaloudellinen luonne, jossa ihmisen perustarpeet ja oikeudet ohitetaan, kertoo jotain meistä päättäjistä. Tämä valtuusto kuitenkin viime kädessä on vastuussa näiden ihmisten oikeuksien toteutumisesta, vaikka toteutus onkin Hykyllä. Haluammeko toimia oikein vai pallotella vastuuta?

Henkilökohtaisen avun tarkoitus on mahdollistaa itsenäinen elämä, itsemääräämisoikeus henkilön omissa asioissa sekä osallisuus muiden henkilöiden tavoin yhteiskunnassa. Meitä velvoittaa tähän vammais-, vanhu-, ja sosiaalipalvelulakien lisäksi yhdenvertaisuuslaki, Kansainväliset sitoumukset ihmisoikeuksiin ja TSS-oikeuksiin sekä vammaisten oikeuksiin. positiivisella erityiskohtelulla on tarkoitus saada avun tarvitsija samalle viivalle muiden kanssa. Yhdenvertaiseksi.

Tällaiset lakia ja oikeuksia testaavat käytännöt ovat iso yhdenvertaisuusongelma, etenkin silloin, kun ne kohdistetaan henkilöihin jotka eivät ole taloudellisesti tai toimintakyvyltään sellaisessa asemassa, jossa kallis ja riskialtis oikeudenkäyntitie olisi mahdollinen.

Samalla kun meillä tässä salissa on mahdollisuus päättää olla tekemättä mitään, jää erityisen tuen tarpeessa olevia ihmisiä vailla mahdollisuutta valita, ulos yhteiskunnasta, vaille mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen, perhe-elämään, työhön ja omien asioiden hoitoon, mielekkääseen turvalliseen arkeen.

Olen varma, ettei kukaan tässä salissa halua kasata lisää esteitä jo heikossa asemassa olevalle henkilölle, mutta niin me nyt toimimme, jollemme edellytä palveluntarpeenarviointien uudelleen tarkastelua vammaisten oikeuksien näkökulmasta, niin että he myös tulevat kuulluksi ja vaadi palvelusopimuksen uudelleentarkastelua avustajakäytäntöjen kohdalla. Hyky tekee sitä mitä me siltä edellytämme.

Kun suomi viimein ratifioi vammaisten oikeudet, olisi voinut kuvitella, että yhdessä maailman vauraimmista maista aletaan aktiivisesti toimia kansallisen häpeän poistamiseksi. Mutta näköjään olemmekin heikentämässä heidän asemaansa. Oikeuksien ratifiointi ei tee autuaaksi jollemme tee oikeuksia todeksi.

kohtelemme vammaisia tässä maassa kohtuuttoman huonosti jo lähtökohtaisesti. Eristäen heidät yhteiskunnasta eriyttämällä, kilpailuttamalla kodin ja turvan ja estämällä pääsyn vertaiseksi yhteiskunnassa normituksillamme, asenteillamme ja tuen puutteella.

Meidän pitäisi purkaa esteitä erityistä tukea tarvitsevien oikeuksien tieltä positiivisen erityiskohtelun keinoin. Ei hävittää heitä avuntarpeineen kikkailemalla lakipykälien kanssa säästääksemme palveluostoissa.

Uudelleen arvioidut avustajaresurssit tulee tarkastella huolella ja kriittisesti niin että tiedetään jokaisen päätöksen vaikutus vammaisen ihmisen oikeuksien toteutumiseen. Virheet pitää myöntää ja korjata.

Nyt on kyse marginaalisesta ryhmästä jonka ääni kuulu liian heikosti ja joka tarvitsee tukemme ja avustajansa voidakseen toimia tässä yhteiskunnassa.

 

yritysten etu ei voi ohittaa perheiden yhdenvertaisuutta lakisääteisessä palvelussa

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Varhaiskasvatuksen palvelusetelikeskustelua on käyty mediassa lähinnä yrittäjien ja kokoomuksen äänellä.
Valtuusto päätti joulukuussa talousarvion yhteydessä ottaa käyttöön varhaiskavatuksen palvelusetelin kasvattaakseen yksityisen varhaiskasvatuksen osuutta ja säästääkseen miljoonia. Palvelusetelin tiedetään eriarvoistavan lapset ja palveluntuottajat. Palveluestelillä on tarkoitus tarjota perheille täysin julkista vastaavaa palvelua. Samaan hintaan samoin ehdoin. Kun perhe kaupungin sivuilta etsii palvelua ja kaupunki sen maksaa ei asiakkaalle saa tulla vastaan yllätyksiä; muuttuvia aukioloaikoja, lisämaksuja tai varsinkaan vastausta ettei oteta asiakkaaksi vaikka paikkoja olisi. Kaupunkilaisten tulee olla yhdenvertaisessa asemassa paikkoja hakiessaan niin taustaltaan kuin taloudellisilta edellytyksiltään.

Tämän vuoksi ehdoista karsiminen ei voi olla lähtökohta. Lautakunta kuuli tammikuussa perustellun ja kattavan esittelyn sääntökirjaohjeista ja sai sen luettavakseen jo edellisvuoden puolella. Esittelyssä ei tullut esille mitään suuria muutostarpeita. Järkevin vertailukohta palvelusetelin hinnalle on verrokkikaupunkien taso. Kuitenkin yrittäjien ja ilmeisesti kokoomuksen paineesta esitys oli muuttunut niin että lähtösumma oli kasvanut 850€:n joka on valtakunnallissesti täysin kärkitasoa ja kerroin 1,75 taas huiteli aivan omissa lukemissaan. Ihan yksinkertaisimmillakin markkinalogiikan lainalaisuuksilla voinee ymmärtää että valtakunnan avokätisin tarjous ei estä isoja ketjuja tulemasta markkinoille, vaan päinvastoin. Pääomasijoittaja tulee sinne missä tuotto on varmin ja suurin. Yrittäjät ovat perustelleet vaatimustaan hinnan nostoon pienten paikallisten edellytyksillä pärjätäkilpsilussa. Korkealla hinnalla pieniä ei voi turvata.

Lautakunta palautti päätöksessään summat valtakunnallisesti kilpailukylyiseen mutta vastuullisempaan kastiin, mutta piti suuresta kertoimesta kiinni, jotta alle kolmivuotiaista ei koidu tappiota yrittäjille, näin se on reilumpi perheille kuin kerrointa laskemalla.

On vaikea uskoa että yksikään valtuutettu kuvitteli, että palvelusetelijärjestelmän voi rakentaa jotenkin paikallista pienyrittäjää suosivaksi, kun tavoite on houkutella uusia päiväkotiyrittäjiä ja nollamaksuluokka on vähän monimutkaisemmalla sanamuodolla sidottu päätökseen ja ollut ehtona siitä päättämiselle. Kuitenkin oikea laita olisi tästä tärkeimmästä elementistä, kunnalliseen verrattavasta hinnoittelusta valmis luopumaan ja samalla lasten yhdenvertaisuudesta. Varhaiskasvatuksen eriytyminen on todellinen uhka, johon Lahden kaupungilla jossa sosioekonomisen taustan eriarvoistuminen näkyy muutenkin räikeästi ole varaa.

Arvostan jokaista hyvää varhaiskasvatustyötä tuottavaa yrittäjää, mutta kaupungin päättäjänä tehtäväni on turvata perheiden palvelut. Lasten yhdenvertaisuus menee edelle tilanteessa jossa ei ole enää mahdollista estää yritysten ja lasten eriarvoistumista. Kokonaisuus on olennainen.

Yrittäjiä ei pakoteta palvelusetelin piiriin, vanha ”Lahti-lisä” jää voimaan. Jos yrittäjä lähtee palvelusetelijärjestelmään yritys luopuu osin vapaudestaan, mutta tilalle tulee takuuvarma täyttöaste ja tuotto, jollei itse sitten karkota asiakkaita. Yrittäjät, joita paljon äänessä asiasta ollut Outi Hongisto edustaa, ovat mallin lobanneet sillä lupauksella että yksityinen tuottaa palvelun laadukkaammin ja halvemmalla. Nyt näyttöjä, kiitos.

Kun lautakunnassa tehdään kaupunkilaisten äänestämillä voimasuhteilla päätöksiä olisi demokratiaa halventavaa viedä päätös kaupunginhallitukseen, jossa valtasuhteet eivät edusta vaalitulosta.

 

Taide- ja muotoilukeskuspuheenvuoro 15.1.2018 valtuusto

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

 

 

Hyvät valtuutetut ja arvoisa puheenjohtaja,

Viisas tulevaisuuden kaupunki investoi henkiseen pääomaan.

Kansainvälisen museoneuvoston määritelmän mukaan museon on pysyvä, yhteiskuntaa ja sen kehittymistä palveleva laitos, joka on avoinna yleisölle ja joka tutkimusta ja opetusta edistääkseen ja mielihyvää tuottaakseen hankkii, säilyttää, tutkii, käyttää tiedonvälitykseen ja pitää näytteillä aineellisia todisteita ihmisestä ja hänen ympäristöstään. Museoihin kerätään järjestelmällisesti taidetta, kulttuurihistoriaa tai luonnontiedettä koskevaa aineistoa.

Meillä taidemuseo on odottanut viisikymmentäluvulta saakka paikkaansa ja toimintatarkoituksensa toteutumista.

Tämän museon ensisijaisen tehtävän ohessa museo on myös väistämättä osa aluetaloutta, sen luovaa ekosysteemiä ja aina museo on osa matkailun kenttää keskeisesti. Museot ovat keskeinen matkailupäätöksiin vaikuttava tekijä. Tutkimusten museo jättää aluetalouden kautta kaupungin kassaan moninkertaisesti sen mitä nyt panostetaan. Onneksi Lahti on ennenkin ollut viisas ja meillä on myös orkesteri ja teatteri. Elävä taide- ja muotoilukeskus yhdessä vapaan kentän kulttuurin kanssa antaa turistille syyn viipyä yön yli pidempään. Kaupungille kulttuurimatkailu on taloudellisesti kannattava investointi, taiteen perässä matkustavat koulutetut ihmiset, jotka kuluttavat myös palveluita ja ostavat paikallisia tuotteita.

Jos taloudellista kasvua haetaan, sellainen kulutus joka lisää tosiasiallisesti ihmisen hyvinvointia ja henkistä pääomaa on minun mittareillani parasta mahdollista kasvua.

Minä haluan että jokaisella koulutuksesta ja tulotasosta riippumatta on mahdollisuus päästä taiteen luokse. Siksi ei vain fyysinen saavutettavuus, vaan myös taloudellinen ja sosiaalinen ovat tärkeitä kysymyksiä. Huomioiden Lahden väestön sosioekonominen asema lipun hinta suunnitelmissa on liian korkea. Tutkitusti sopiva lipun hinta löytyy 4-10 euron haarukasta, mutta uskon että lipun arvoa voidaan hioa alaspäin, onhan kävijätavoitekin asetettu lahtelaisen kunnianhimon mukaan alas. Kun uusi taide- ja muotoilukeskus on enemmän kuin nykyinen taidemuseo Veskulla, enemmän kuin osiensa summa se tulee kyllä pääsemään tuplasti suunnitelman tavoitteeseen.

Mutta tärkeintä on, että keskus suunnitellaan ja toteutetaan poistamaan esteitä kulttuurisen pääoman kartuttamisen ja henkisen kasvun tieltä. Suurin este museokäynneille ei ole taloudellinen este, vaan se ettei ole kokemusta museokävijyydestä tai ylipäätään taiteen kokijuudesta. Tai ketään jonka kanssa mennä, eikä sisäistä skeemaa kuinka museossa toimitaan. Saattaa kuulostaa hassulta esteeltä meille joille näyttelyt ovat arkea.

Taiteen tulee olla monimuotoisena osa arkea ja mitä varhaisemmin yksilö oppii käyttämään taidetta minuutensa jäsentelyyn, ilmaisuun, ympäristösuhteensa pohtimiseen, itsensä kyseenalaistamiseen tai vaikka vain hetkellisen mielihyvän hakemiseen rakentavalla tavalla sen parempi yksilölle kuin yhteisöllekin.

Uusi Taide- ja muotoilukeskus tarjoaa ihan uudenlaisen oppimisympäristön lapsillemme ja nuorillemme, jotain sellaista mitä emme ole osanneet kaivata koska sitä ei vielä missään ole. Suunnitelmaa ei saa vesittää kopioimalla olemassa olevia museoita tai taidehalleja, vaan menemällä sisällöllisesti niin syvälle aikaan ja ilmiöihin, ettei muualla ole uskallettu. Kokonaisuuden onnistuminen vaatii myös vapaan kentän resurssitarpeiden tunnistamista.

Taidetta pitkin voi kommunikoida vaikeatkin asiat ja tuoda ihmisiä yhteen. Taiteen hyvinvointivaikutukset on moneen kertaan tutkittu fakta ja oma arvonsa on itsessään taiteen uutta luovalla, arvaamattomalla toimintalogiikalla sen kohdatessa yleisönsä. Taide- ja muotoilukeskus ei ole rajattu ympäristö kuten taidekaan ei ole mitään yhteiskunnasta ja arjesta irrallista, vaan sen kiinteä osa.

Tulevaisuuden kaupunki lisää jokaisen kulttuurista pääomaa

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Maanantaina käydään Lahden valtuustossa takuulla mielenkiintoinen keskustelu luvan antamisesta Taide- ja muotoilukeskuksen tilojen vuokraamisesta Päijänteenkadulta, kunhan tuleva nimettömänä toistaiseksi pysyttelevä sijoittaja saa LAD-toimijoiden suunnitelmien ja kaupungille tekemän tarjouksen realistisisuuden varmistettua. Taidemuseon aika Vesijärvenkadulla on lopussa. On kettumaista päättäjän kannalta, että on ajettu tilanteeseen jossa nykyisella vuokranantajalla on varaa kiristää ties millainen vuokrasopimus, jollei uutta tilaa löydy, mutta parempi etsiä positiivista ratkaisu ja koittaa tehdä siitä vielä parempi omalla toiminnalla.

Oma suurin huoleni on ollut tuo investori, niillä tiedoilla jotka on olen valmis riskin ottamaan. Uskon että sijoittajalla on intressi saada koko keskus toimimaan ja täyteen toimijoita, mikä mun mielestä on lähtökohta sille että Taide- ja muotoilukeskus hanke voi kaupunginkaan osalta onnistua. Me emme päätä maanantaina nykyisen TAidemuseotoiminnan siirtämisestä Päijänteenkadulle, vaan ihan uudenlaisen toimintakonseptin rakentamisesta uusiin tiloihin, jotka mahdollistavat paljon enemmän kuin nyt.

Keskustelu on keskittynyt tosi paljon taidemuseon talousvaikutuksiin, mikä on ymmärrettävää poliittisen päätöksen kohdalla.

Itse ajattelen tässä eniten kaupunkilaisia. Mun mielestä jokaisella pitää olla pääsy kaupungin omistamien kokoelmien ja hyvien nykytaiteen näyttelyiden äärelle. Saavutettavuus rakentuu taloudellisen, fyysisen saavutettavuuden lisäksi kulttuurisen pääoman varaan. mä haluan että Lahti panostaa voimakkaasti siihen että meidän lapset ja nuoret saavat kartuttaa kulttuurista pääomaansa taidelaitoksissa entistäkin enemmän. Niin että jokainen lapsi oppii että taide on häntä varten. Perhetaustasta ja taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

Lahti ei ole keskimäärin rikkaiden kaupunki, siksi lipun hinnan pitää olla kohtuullinen. Museon taloudellinen hyvä kaupungille ei kerry lipputuloista vaan palaavasta rahavirrasta mutkan kautta verokertymään ja hyvinvoinnin lisääntymisen kautta pienenevinä pahoinvoinnin poistamisen kuluina.

Kun Taidekeskus toimii matalan kynnyksen paikkana niin vastaanottajana kuin toimijana, uskon sen kasvattavan hyvinvoivia, luovasti ajattelevia, aktiivisia ja avarakatseisia kaupunkilaisia, joilla on piirun enemmän mahdollisuuksia auki kuin niillä, joilla ei ole samanlaista pääsyä taiteen luokse.

Uskon etä Tajumo-hankkeen porukka jossa myös nuoret ovat hyvin mukana pystyy puristamaan sellaisen konseptin, joka poistaa sosiaalisia esteitä taiteen kokemisen tieltä ja samalla yhdistää eri taiteenaloja ja ihmisiä.

Taloudelliset vaikutukset museokävijöiden palveluiden kulutuksesta ja ostoksista ovat toki se jolla tämä taloudellisesti mahdollistetaan meidän kaupunkilaisille ja toivottavasti myös lähikunnat ymmärtävät mahdollistaa taiodekokemuksia enemmän uudessa Taide- ja muotoilukeskuksessa.

www.mielenterveysseura.fi kulttuuri lisää hyvinvointia

Yle kulttuurin harrastaminen yhta tehokasta kuin liikunta

Arts equal: Taide ja hyvinvointi : katsauksia kansainväliseen tutkimukseen

Kokonaisuus ratkaisee, ei kovin ääni

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Kaupunki muuttuu ja palveluverkko sen mukana. Kouluja on perustettu, lakkautettu ja yhdistetty aina. Koko kaupungin palveluverkko on muutoksessa, osa rakennuksista on huonokuntoisia ja epätarkoituksenmukaisia. Lapsimäärät vuosikymmenten saatossa alueilla elävät ja viime vuodet Lahti on painiskellut sen kanssa että vaikka väkiluku ja veronmaksajien määrä ei juuri kasva, niin lapsimäärä kasvaa, mikä on hienoa.

Hyvinvointiyhteiskunnan tarkoitus on turvata kaikille yhdenvertainen mahdollisuus koulutukseen varhaiskasvatuksesta perusopintojen kautta toiselle asteelle ja siitä eteenpäin jos halua on. Järjestelmä ei ole täydellinen, eikä muuttumaton, ei seiniltään eikä sisällöltään, sen pitää mennä eteenpäin. Valitettavasti toki aiemmat ratkaisut ja olemassa olevat tilat sanelevat reunaehtoja. Emme ole tilanteessa jossa voisimme räjäyttää koulut pois ja rakentaa ne täysin tyhjästä haluamallamme tavalla. Kun muutoksia, isoja tai pieniä tapahtuu, niin keskiössä tulee olla lapsen ja nuoren yhdenvertaisuus.

Lahdessa lukioverkko elää myös ajassa. Nyt palveluverkon osalta tilanne on johtamassa siihen, että kaksi lukiota on todennäköisesti pian samalla tontilla. Toinen oppilaitoksista, Tiirismaan lukio, aloitti jo hallinnon yhdistämisestä huhujen alettua kovaäänisen rummutuksen Tipalan perinteistä, Tipalan julkkiksista  ja Tipalan ilmapiiristä, tuloksista ja sitten opettajien tulevista sairaslomista ja opiskelijoiden vääjäämättömästä syrjäytymisestä isossa koulussa. Onneksi myös oikeaa huolta isosta koosta ja oppilailta huolta oppimisen tuesta ja ryhmäkoosta.

Keskustelusta jäi tyystin syrjään yhdistymisen toinen osapuoli Kannaksen lukio. Lukio johon mennään kenties usein heikommalla keskiarvolla, mutta valmistutaan hyvin arvosanoin, jossa sielläkin kannetaan huolta suuren koon vaikutuksista arkeen. Lukion, jolla silläkin on pitkät perinteet ja oma toimintakulttuurinsa ja vahvuutensa. Sen sijaan että Kannaksessa olisivat opiskelijat ja opettajat barrikadeilla pitämässä kiinni ”meidän” oikeudestamme pysyä pienenä, siellä on mietitty mikä on nuorten kannalta yhdenvertaista; se että osin samoissa tiloissa rinnakkain toimii kaksi erilaista lukiota eri sisäänpääsyvaatimuksin kahden rehtorin alla, vaiko se että hallinnosta säästämällä ehkä saisi oppilashuoltoon ja opintojen ohjaukseen resurssia ja oppilaat saman katon alla ovat yhdenvertaisessa asemassa.

On totta että suurista lukioista on vähän kokemusta, eivätkä tutkimukset tue ajatusta että isot lukiot tuovat isot säästöt. Mutta kiistatonta todistusta ei ole myöskään sitä, ettäkö koulu koko yksiselitteisesti johtaa syrjäytymiseen. Todennäköisesti koulun toimintakulttuurilla, esimiestyöllä, henkilökunnalla, opiskelijoiden tukipalveluilla ja ennen kaikkea opintopolun rakentamisella, niin ettei opettaja vaihdu jatkuvasti on vaikutusta oppimistuloksiin kokoa enemmän. Opettajat ovat ammattilaisia, heidän työhönsä kuuluu ainesubstanssin lisäksi osta pitää huoli kasvukipuilevista nuorista. Minä luottaisin Kannaksen koulun opettajan sanaan siitä, että kyllä he ammattilaisina osaavat huolehtia ettei opiskelijoita katoa ja uskon ett samanlainen itseluottamus omaan ammattitaitoon löytyy myös Tiirismaan opettajilta jos tarve vaatii.

Kenelläkään ei ole halua väkivalloin yhdistää kouluja tarpeettomasti, mutta päättäjien lautakunnassa on katsottava kokonaisuutta. Koko kouluverkkoa, ennusteita ikäluokista, kaavoitusta ja ennen kaikkea käyttötaloutta jota jokainen tilainvestointi ja erillinen vajaakäyttöinen liikuntatila tai labraluokka syö vähentäen henkilöstöresurssia. Minusta on tärkeämpää turvata opetusresurssit kuin jonkin erillisen yksikön itsenäisyys. Pitkät perinteet ja kunniakkaat historiat tai opettajien osaaminen ei uuden myötä katoa. On mahdoton yhtälö kokonaisuuden kannalta, että siirtäisimme joitakin kovaäänisimmin huutavia kouluja sivun kokonaistarkastelusta.

koulumaailma uudistuu parhaillaan nopeasti ja laajenee koulun seinien sisältä niin fyysisesti kuin sisällöllisesti ilmiöoppimisen kautta koulun seinien ulkopuolelle. Yhdenkään koulun henkilökuntineen ei pitäisi katsoa maailmaa nyt poteroistaan ja pitää kiinni ”meistä” muita vastaan.

On surullista kuinka elitistisin perustein Tipalaa on puolusteltu, vaikka joka kannanotto toteaa ettei sitä ole kyse sen voi lukea rivien välistä. Ja kyllä me kaikki lahtelaiset tiedämme, viimeistään kun lapsemme ovat koulussa, kuinka kouluja arvotetaan, valitettavasti.

Kyllä me lautakunnan jäsenet kannamme huolta suuresta lukiosta. Se kauhistuttaa, mutta olemme valmiita tekemään töitä sen eteen, että oppilasmäärästä huolimatta jokainen tulee kohdatuksi.

On vaikea ajatella miten tilanne olisi parempi jos sama nuorisomäärä samalla tontilla olisi niin että nuoret ovat eri koulun oppilaita, jolloin ihan jo hallinnollisesti olisi vaikea puuttua tilanteisiin, järjestää jouhevaa arkea ja huolehtia että kaikki saavat sitä tukea mitä tarvitsevat. Erillisillä hallinnoilla vaarannettaisiin oppilaiden yhdenvertaisuus ja vaikeutettaisiin opettajien arkea. Olisi ilmeistä että tilanteessa ei ole mitään järkeä ja tilojen ”lainaaminen” toiselta koululta aiheuttaisi turhaa työtä ja pahimmillaan vallankäyttöä. Kun edessä vääjäämättä olisi yhdistyminen, erillisyydellä pitkitettäisiin sitä pahaa oloa, joka nyt velloo ja joka on valitettavasti tartutettu myös opiskelijoihin. Kenenkään opettajan, opiskelijan, päättäjän tai rehtorin ei pitäisi opiskelijalle viestiä, että jokin muutos aiheuttaa väistämättä huonon lopputuloksen ja kaikki on mennyttä. Tämä on outo viesti jossa koulu on saamassa mahdollisimman pian uudet tarkoituksenmukaiset ja puhtaat tilat.

Vaikka kuinka ymmärrän entisten ja nykyisten Tipalalaisten tuskan luopumisesta ja pelon suuresta oppilasmäärästä, en pysty itselleni rehellisesti nuorten etu edellä perustelemaan erillisiä hallintoja. En millään. Tilanne on toinen jos tilat ovatkin jossain muualla kuin yhteiselä Kampus-alueella. Tosin silloinkin miettisin tarvitaanko kahteen pienehkön lukioon erillisiä rehtoreita keskustan alueella.

Lautakunnassa emme tule päättämään asiasta sen mukaan kuka huutaa ja painostaa eniten. Ja uskokaa pois tulemme varmasti seuraamaan esimerkiksi Jyväskylän ja Vantaan lukioiden toimintakulttuureita ja opintopolkuja ja oppimaan niistä, mikäli tilakysymys johtaa lukioiden hallinnolliseen yhdistämiseen.

Luopuuko Salpaus nollasopimuksista?

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Valtuusto sai 13.11. kokouksessa vasauksen aloitteeseen jossa Vasemmistoliiton ryhmä vaati nollasopimuskäytäntöjen lopettamista kaupunkikonsernissa. Vastaus löytyy valtuuston esityslistalta/pöytäkirjasta. Vastaus alkaa:

Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymässä ei käytetä

tarvittaessa työhön kutsuttavia työsopimuksia tai

virkamääräyksiä, eli niin sanottuja nollatuntisopimuksia.”

Koulutuskeskus Salpaus vastaa nyt vähän höpöjä. salpauksen käyttämiä sopimuksia ei ole aloitteessa sotkettu nollasopimuksiin,kuten vastaus väittää.

Nollatuntisopimuslaisia eivät suinkaan ole vain tarvittaessa töihin kutsuttavat, vaan juuri vastauksessa mainitut määräaikaiset ja sivutoimiset, joille ei virkamääräyksessä ole kirjattu minimituntimäärää, vaan nollasta johonkin opetusvelvollisuus.

Nollatuntisopimus vie työntekijältä kaiken työsuhdeturvan. Kun sopimus ei turvaa mitään, ei epäkohtiinkaan työpaikala voi puuttua. Sinua ei tarvitse irtisanoa, riittää kun lukujärjestyksesi on seuraavalla viikolla tai viimeistään seuraavassa jaksossa tyhjä.

Näin Salpaus myös toimii. Toimin itse aikanaan Salpauksessa pätevänä opettajana kahdeksan vuotta nollasopimuksella ja enimmäkseen sivutoimisena, enkä todellakaan vapaaehtoisesti, enkä ainoana.

Kun rakastat työtäsi nuorten kanssa, pidät alaasi tärkeänä, ja elätät perhettäsi ja samalla pelkäät ettei seuraavassa jaksossa ole tunteja, otat vastaan vaikka 45 opetustuntia viikossa kun pomo pyytää, joustat kunnes katkeat. Et voi kieltäytyä edes aineesta johon et olisi pätevä, sinut korvataan kyllä.

Pelko aiheuttaa tehottomuutta ja mahdollistaa myös vallan ja resurssien väärinkäytön.

Kaltaisiani lähes kymmenvuotisia vastentahtoisia itsensä loppuunpolttaneita sivutoimisia nollasopimusalpauslaisia riittää kymmenittäin.

Itse tiesin aikanaan, ettei paluuta rakastamaani työhön ole, kun kerroin esimieheni esimiehelle räikeistä epäkohdista. Epäkohdista, jotka vaaransivat niin nuorten turvallisuuden kuin opetuksenkin ja kulutti koulutuksen varoja kankkulankaivoon.

Tämä yhtenä esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu julkisessa organisaatiossa, kun sitä johdetaan pelolla. Kun ammattilaisten työsuhteet ovat sellaisia ettei kukaan uskalla puuttua epäkohtiin ja kun puuttuu, ei tarvitse laitonta irtisanomista. Paperilla ja todellisuudella on välillä iso ero.

Toivottavasti kun Salpaus nyt tietää käyttävänsä faktisesti nollasopimuksia se myös lupauksen mukaisesti jatkossa on niitä käyttämättä. Kaikki sopimukset jotka eivät perustu työntekijän tahtoon ja työajan alaraja on määrittämättä ovat nollatuntisopimuksia ja nollassa on sellaisen työyhteisön ilmapiirikin joka nollasopimuksia

Palveluseteli eriarvoistaa kalliilla

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Sivistyslautakunta saa selvityksen varhaiskasvatuksen palvelusetelistä vasta marraskuun kokouksessa, kaupunginjohtajan talousarvioon kuitenkin sisältyy 1,3 miljoonan euron kuluerä kalliin järjestelmän käyttöönotosta. Lahdessa on jo käytössä ns Lahtilisä jolla kaupunki subventoi yksityisiä päiväkoteja käyttävien perheiden päivähoitomaksuja. Palvelusetelijärjestelmä on byrokraattinen, kallis ja suuria ketjuja suosiva järjestelmä joka syrjäyttää pienet paikalliset vastuulliset päiväkotiyrittäjät.
Yksityisen varhaiskasvatuksen tehtävä on täydentää julkista, ei korvata sitä. Lahdessa on saavutettu jo kriittinen taso, lisäämällä yksityisen hoidon osuutta ylitetään pian kynnys jolloin omaa palvelutuotantoa ei voida enää hallitusti suunnitella eikä yksityistä valvoa.

On tärkeää että jokaisella lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, myös erityistä tukea tarvitsevilla, oppimishaasteisilla ja heillä joilla on sosiaalisia haasteita. Erityisopetus, vuorohoito ja tuki perheille on se seikka joka vertailuissa tekee julkisessa yksityistä kalliimpaa. Yksityinen ei kuitenkaan ota ilman eri korvausta jos ollenkaan erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Hankalasti käyttäytyvän lapsen voi myös irtisanoa hoitopaikasta ja näin on tehtykin.
Yksityisiä palveluntuottajis valvotaan lähinnä varhaiskasvatuslupaa hakiessa, sen jälkeen henkilöstöstä voi tippua lastentarhanopettajat jotka nimenomaan pedagogista varhaiskasvatusta toteuttavat. Iso onelma on myös se etteivät suuret palveluntuottajat joilla palveluseteli on räätälöity maksa veroja Lahteen, jos edes Suomeenkaan.
Palvelusetelin edellyttksenä on nollamaksuluokka joka aiheuttaa sen, että palvelusetelillä tuotettu varhaiskasvatus on kalliimpaa kuin julkinen, joten argumentti säästövaikutuksist valuu sormien läpi. Etenkin kun palveluntuottajat alkavat korottaa hintoja saatuaan monopoliaseman ja kunnalta jäänyt investoinnit tekemättä.

Yksityisen voittoa tavoittelevan varhaiskasvatuksen ongelma on etteivät perheet suinkaan lupauksista huolimatta saa rahalleen parempaa vastinetta vaan päinvastoin, voitto revitään henkilökunnan mitoituksesta. Taide, liikunta, luonto jne kuuluvat jokaiseen julkiseen päiväkotiin. Niitä ei tarvitse erikseen hakea yksityisestä päiväkodista.

Lapsillamme ei kuulu tehdä liiketoimintaa. Varhaiskasvatuksen avaamisesta markkinoille on enää askel siihen että investointien pelossa alamme ulkoistaa peruskoulutusta.

 

Ryhmäpuhe 14.8.2017 / Talousarvioseminaari

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, varavaltuutetut ja muut läsnäolijat

Päätöksiä tehdessä meidän valtuutettujen pitää muistaa että olemme, ainakin lehtitietojen mukaan, keskimäärin keskiverto lahtelaisia vanhempia, varakkaampia ja koulutetumpia.

Kun teemme päätöksiä, jotka vaikuttavat saavutettavuuteen, esimerkiksi suljemme toimipisteitä tai tarkastelemme maksuja, meidän ei pidä arvioida asiaa sen mukaan kuinka itse saavutamme palvelut ja mikä meille on mahdollista, vaan mikä on mahdollista myös kaupunkilaisista heikoimmassa asemassa oleville. Siksi ulkoistaminen, palvelusetelit ja yksityistäminen, saati taksakorotukset eivät voi olla ratkaisu kaikkeen.

Julkisen, selkeän pysyvän palvelutarpeen, siirtäminen yksityiselle ei pelasta välttämättä taloutta, mutta todennäköisesti eriarvoistaa käyttäjiä. Vuokrissa maksamme kyllä yksityisen vuokranantajan tai päivähoitoketjun kulut ja riskit, ainakin viisas yrittäjä näin toimisi. Täydentämään yksityistä tarvitaan julkistakin palveluita silti.

Talousarvioyllätyksenä ei tule ryhmämme halu poistaa varhaiskasvatuksen rajaus ja turvata päivähoidon ja perusopetuksen ryhmäkokojen maltillisuus ja erityisen tuen resurssit saati halumme tutkia Sotepalveluiden kipukohdat, jotta vältämme alibudjetoinnin, joka on yleensä johtanut huonosti arvioituihin äkkiliikkeisiin kesken talousarviokauden. Jos olemme rehellisiä, ei verokeskustelun voi välttää.

Mielenterveys- ja päihdepalveluiden saavutettavuutta matalalla kynnyksellä ei voi kyllin korostaa Taloudellisestikaan näkökulmasta.

Sellaisista palveluista jotka ehkäiset pahoinvointia tai yksinkertaisesti aiheuttavat tahattomastikin onnellisuutta ei kannata talouden nimissä karsia. Niitä pitää uhallakin ruokkia. Juuri sellaisia kuin konsernijohtaja Mäkinen esimerkki Odenplanin aseman portaista. mahdollistetaan ilo ja liike taiteen ja pelillistämisen keinoin, etenkin paikoissa joissa ympäristön koettua turvallisuutta ja viihtyvyyttä tarvitsee kohentaa.

Investoinnit henkiseen pääomaan esimerkiksi pieniin kaupunkifestivaaleihin ja museon, teatterin ja niin edelleen sisällöntuotantoon, liikuntamahdollisuuksiin ja vapaaseen sivistystyöhön ovat tuottavia investointeja. Ne tukevat niin kaupungin imagoa, kuin kaupunkilaisten hyvinvointiakin. Pieni kädenojennus kaupungilta voi auttaa synnyttämään isoa lisäarvoa kaupungille hyvinvoinnin ja työllisyyden lisäyksenä sekä tuloja alueen yrityksille.

Lahden on tehtävä enemmän työtä markkinoidakseen itseään yrityksille Lahden palveluilla ja korjaamalla imago todellisuutta vastaavaksi. Eli hyväksi. Joskin silloin, palveluissa ei saa olla aukkoja. Päivähoitopaikan on löydyttävä, liikenteen toimittava ja harrastusmahdollisuuksien oltava moninaisia ja kulttuurissa kerroksia ja ulottuvuuksia.

Työllisyysasteeseen voidaan vaikuttaa hankinnoissa paikallista suosimalla.

Jos näin heterogeeninen joukko pystyy kuvittelemaan ja toteuttamaan haluamansa kaupungin, niin tulijoita, niin asukkaista kuin yrityksia kaupunkiin pitäisi riittää. Emme me lahtelaiset niin poikkeavia tarpeinemme muusta väestöstä ole.

Punavihreillä arvoilla sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmän tulevaisuuden puolesta