Kuka kaipaa kirjastoja?

Lahti on hyvä lapsiperhekaupunki ja rakas kotikaupunki. Juuri sopivankokoinen ja sijainniltaan loistava. Mutta Lahden kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä mennään Tänä syksynä äärimmäisyyksiin.

Lahti on jo karsinut kirjastoverkkoa, mutta työ jäi näköjään kesken. Enää ei tyydytä niittamaan yhtä kirjastoa kerrallaan. Toki muissakin kaupungeissa kirjastoja nitistetään, mutta se lienee heikko peruste. Lähikirjastoverkko tiivistetään Renkomäkeen ja Ahtialaan sekä kahteen ”itsepalvelupisteeseen” monitoimitaloissa, joiden alkuperäinen idea oli, että toimintoja voidaan säilyttää tilakuluista säästämällä. Loput kaupunginosat jäävät eriarvoiseen asemaan ilman lähikirjaston tarjoamaa monipuolista palvelua. Kun muissa kaupungeissa Kirjaston toimintaa tehostetaan lisäämällä aukioloaikaa itsepalvelulla, Lahti siirtyy kokonaan itsepalveluun karsimalla pois itse kírjastotoiminnan.

On hämmästyttävää kuinka hukassa on käsitys siitä, mihin maamme osaamispohja ja menestys perustuu. Nimenomaan lähikirjastot luovat lukutaidon perustan ja laaja valikoima sanavaraston ja ajattelun välineiden kasvattamisen. Tiedon saavutettavuus ja mahdollisuus sivistykseen ja ymmärryksen lisäämiseen ovat menestyksemme avain. Mikä muu kuin kirjastolaitos takaa tiedon avoimuuden ja saavutettavuuden tasa-arvon ja pitää yllä elinikäisen oppimisen eetosta?

Lähikirjastojen lakkautuksessa on kyse jo lukutaidon ja Perus- sekä TSS-oikeuksien romuttamisesta. Saavutettavissa oleva kirjasto on sivistyksemme perustava infra. Kirjasto mahdollistaa tiedon ja kaikenlaisen kirjallisuuden saavuttamisen. Vain laaja monipuolinen tarjonta ja valinnanvapaus mahdollistaa näkökulmien tarkastelun ja ymmärryksen lisäämisen. Siirtyminen sähköisin palveluihin ei korvaa kirjastoa, jossa on asiantunteva asiakaspalvelija fyysisesti läsnä. Vaikka tieto sähköistyy, kirjastotilan ja kirjaston henkilökunnan rooli ei katoa. Kirjastot eivät ole suinkaan menettämässä merkitystään. Käyttö lisääntyy jatkuvasti.

Mikään indeksointi ei korvaa mahdollisuutta etsiä. Hakusanoilla löytyy potentiaaliset kirjat, mutta vasta selailemalla sisällysluetteloa ja makustelemalla sanoja syntyy käsitys siitä mikä on mahdollisesti käsillä. Paljon tietoa ja muuta kirjallisuutta jää löytämättä, jos etsiminen perustuu vain sähköiseen hakuun. Lukeminen on myös kokonaisvaltainen kokemus. Vaikka sähköiset kirjat tekevät tuloaan, on toisinaan fyysinen tuntuma kirjaan tärkeä.

Kirjasto tarjoaa myös rauhallisen työtilan kenelle tahansa; opiskelijalle, tutkijalle, harrastajalle. Kirjasto antaa alustan monelle toiminnalle; seminaareille, lukupiireille ja mille tahansa mitä mielikuvitus keksii. Kirjasto on osa pedagogista oppimisympäristöä ja siinä roolissa korvamaton. Lähikirjastojen kadotessa, suhde kirjastoihin, kirjallisuuteen ja tiedon hankintaan katoaa. Pienelle lapselle kokemus turvallisesta julkisesta tilasta, jossa lukea, tehdä läksyä ja ennen kaikkea löytää vastauksia on korvaamaton.

Peräänkuulutamme yhteisöllisyyttä, innovaatioita ja luovaa ajattelua, mutta samaan aikaan puramme sen mahdollistavia rakenteita.

Kirjasto on muutakin kuin  sinänsä arvokkaita kirjoja. Tiedon saavutettavuus ja avoimuus on oikeutemme, josta ei pidä luopua.
Kirjasto on muutakin kuin sinänsä arvokkaita kirjoja. Tiedon saavutettavuus ja avoimuus on oikeutemme, josta ei pidä luopua.

 

Onni löytyy palveluseteleistä?

Palvelusetelit ja yksityisen hoidon kuntalisät puhuttavat koko maassa. Lahdessa näitä juntataan läpi oman julkisen palveluntuotannon ja ostopalvelutuotannon, lopulta perheiden, kustannuksella.

Lisääkö seteli tai tuki valinnan vapautta ja lapsiperheen elämänlaatua? Palvelun käyttäjän voi olla vaikea ymmärtää mistä keskustelussa on kyse, ja mitkä ovat seuraukset. Kaunis ajatus, ei välttämättä toimi niin ideaalisti kuin annetaan ymmärtää. Kuntalisä sinänsä ei ole automaattisesti demoni, vaan täydentää mukavasti tarjontaa ja lisää joustoa, mutta vain silloin kun myös kaupungin itse tai ostopalveluna tuottama palvelu on riittävä.

Lahdessa ostopalveluista (muutama kolmannen sektorin pyörittämä päiväkoti) on annettu kuva kalleimpana mahdollisena palveluna. Kuitenkin vuosittaisessa yksikköhintalistauksessa moni kaupungin oma päiväkoti ylittää kolmannen sektorin ostopalvelupäiväkodin hinnan. Kokoomus ja kokoomusvirkamiehistö ajavat palvelusetelimallia aggressiivisesti. Jotta palvelusetelille saadaan käyttäjät ja yksityisille päiväkotiyrittäjille takuuasiakkaat on tietenkin lopetettava julkisen puolen paikkoja; helpointa on irtisanoa ostopalvelut, joista ei jää kiinteistökuluja kaupungille, eikä ikäviä YT-neuvotteluja.

Mutta kuinka todellisuudessa kävisi yli kolmensadan päiväkotilapsen (mukana iltahoitoa) yht´äkkinen hyppäys yksityiselle palvelusetelillä tai yksityisen hoidon kuntalisällä? Ei onnistu.

Ne perheet, jotka jo pystyvät lapsensa yksityisellä nykyisellä kuntalisätasolla hoidattamaan, siihen pystyvät ja ehkä joukko korkeimpaan maksuluokkaan kuuluvia perheitä. Mutta loput jäävät jonottamaan kaupungin palvelua, jota ei ole. Satojen lasten jonon purku on mahdoton urakka, josta säästöjä ei takuulla synny. Pitkästä jonotuksesta seuraa mm. työn vastaanottamisen mahdottomuutta, opiskelun lykkäystä ja ennen kaikkea jo valmiiksi oravanpyörässä tiukille joutuvan lapsiperheen arkeen esim. tunti lisää työpäivään molemmissa päissä tapauksissa, joissa autottoman perheen lapsen hoitopaikka löytyy muualta kuin työpaikan tai kodin läheisyydestä ja lapset ovat sijoitettuna eri päiväkoteihin ympäri kaupunkia.

Idealistisessa ”vapaus valita”-huumassa palveluseteliin tai yksityisen hoidon tuella julkisen palvelun korvaajat eivät ole ajatelleet näitä itsestään selviä ongelmia, jotka johtavat kaikkea muuta kuin valinnan vapauteen suurimmalla osalla lapsiperheistä. Jos todella haluttaisiin lapsiperheiden palveluihin parannusta lisäys tehtäisiin julkisen palvelun vaatimiin resurssien päälle ja julkista palvelua purettaisiin sitten vastaamaan todellista käyttöä.

Ymmärrän hyvin vanhempaa, joka odottaa kuntalisän korotusta, mutta karu fakta on, että korotus menee päiväkodin katteeseen, ei perheelle. Päiväkoti nostaa hintaansa tuen mukaan. Se ei siis ole päätymässä lapsiperheille. Liiketoiminnassa ei ole tapana pitää katteita matalina, mikäli rahaa tarjottimella kannetaan. Eivät yksityiset päivähoitoketjut, joille nyt kenttää raivataan, ole voittoa tavoittelemattomia hyväntekijöitä: niissä tehdään tulosta

Yksityisen hoito saattaa nyt näyttää huokealta. On kuitenkin muistettava, että yksikköhintaan vaikuttaa ilta-, yö- ja vuorohoito, sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä/tarpeet. Mikäli nämä palvelut lisätään yksityisen hinnastoon, humahtaa lasku käyttäjälle ja kaupungille pilviin. Palveluseteli on nimenomaan suuria ketjuja suosiva suurta byrokratiaa vaativa toimintamalli, jossa niin kunta kuin yrityskin joutuvat lisäämään resursseja paperinpyöritykseen. Tähän pienellä paikallisella yrityksellä, saati kolmannen sektorin voittoa tavoittelemattomalla toimijalla eivät resurssit riitä.

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön
Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön

Olemmeko oppineet mitään ketjujen toiminnasta sosiaali- ja terveyspalveluissa? Toivatko ne meille paremman hoivan ja enemmän vaihtoehtoja? Vai valtasivatko monopolit kentän ja korottivat hinnat pilviin, niin että kunnat eivät enää pysty kuin pyristelemän mukana, koska irtaantuminen vaatisi tekemättä jääneitä investointeja ja henkilökunnan äkkinäisiä jättirekrytointeja.

Onko ylipäätään mahdollista, että voittoa tavoitteleva yritys tuottaisi palvelun paremmin ja halvemmalla kuin voittoa tavoittelematon? Lisäksi vain kaupungin, tuottama päivähoito, mukaan lukien ostopalvelut ovat ainoat, joiden epäkohtiin voidaan puuttua kunnan tai kaupungin toimesta. Segregaatio onkin sitten taas uusi paasauksen aihe sinänsä..