Lapsen edun toteutuminen erossa vaatii uutta lainsäädäntöä

Lapsiperheiden erotilanteet kuormittavat perheitä, eniten lapsia jotka ovat vanhempien toimiin syyttömiä. Vaikka vanhemmat tiedostavat toimiensa merkityksen lapselle yleisellä tasolla, on eron keskellä vaikea asettua katsomaan tilannetta lapsen edun kautta. Erossa tunteet ja uupumus vievät voiton rationaalisuudesta. Kisa paremman vanhemman tittelistä ja katkeruus erosta johtaa hyvin helposti toisen vanhemman syrjäyttämisen lapsen arjesta. Järjestelmämme ei tue jaettua vanhemmuutta eikä esimerkiksi vuoroasumista juuri lainkaan. Puheista huolimatta etävanhemman, eli käytännössä usein isän asema jää heikoksi.

 

Äidin asema ensisijaisena huoltajana on useimmiten vahva siitä huolimatta, että isä voisi tarjota yhtä turvallisen tai turvallisemman kasvuympäristön. Liian monissa tapauksissa myös etävanhemman vieraannuttaminen on synkkää todellisuutta. Tapaamissopimuksia ja oikeuden päätöksiä tapaamisista voi rikkoa mielin määrin välittämättä seurauksista. Lasten oikeuksista piittaamaton lähivanhempi voi estää tapaamisia ilman, että hänen toimintaansa puututaan missään. Yleensä tällaisen lähivanhemman oma mielenterveys on järkkynyt ja hänen tavoitteenaan on hävittää suhde toisen vanhemman ja lapsen välillä myrkyttämällä lapsen mieli pahoilla puheilla toisesta vanhemmasta.

 

Lapsen manipulointi ei ole vaikeaa. Etävanhemman tapaamisen vuoksi lähivanhemmasta tuntuu pahalta, yksinäiseltä, petetyltä ja tämä kerrotaan lapselle, jolloin lapsi pelkää menettävänsä vanhemman rakkauden, jos suuntaa huomiota toiseen vanhempaan. Lähivanhempi saattaa kuvitella, että kaikki kivat asiat lähivanhemman luona voisi tehdä juuri silloin kun lapsi on etävanhemman luona. Etävanhempaa ja hänen välittämistään ja kykyään huolehtia lapsesta mitätöidään.

 

Vieraannuttamisella on kohtalokkaat seuraukset. Lapsi kuvittelee, ettei toinen vanhempi ole välittänyt tai on jopa ollut vaaraksi hänelle. Enemmän vaaraksi lapsen kehitykselle on kuitenkin ollut tälle turvattomuutta aiheuttanut lähivanhempi, jonka luo asumaan lapsi on oikeudessa määrätty esim. kiintymyssuhteen nimissä. Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan, josta lapsi monien tutkimusten perusteella joutuu maksamaan kovan hinnan nuoruudessa ja aikuisiällä heikentyneenä terveytenä ja mm. rikollisuutena.

 

Kaudella 2011-2015 eduskunnassa tehtiin kaksi merkittävää lakialoitetta lapsen ja etävanhemman suhteiden turvaamisesta. Vaikka toisen aloitteen – tapaamisten estämisen kriminalisointi – allekirjoitti yli 140 kansanedustajaa, aloite ei edennyt laiksi pitkälti virkamiesvastustuksen vuoksi. Seuraavalla hallituskaudella hallitusohjelmaan on saatava sekä vieraannuttamisen että tapaamisten estämisen kriminalisointi. Oleellista on myös se, että sekä tuomarit eri oikeusistuimissa, lastenvalvojat, perheneuvola-, lastensuojelutyöntekijät koulutetaan tunnistamaan vieraannuttamisilmiö.

säästäminen perheiltä tänään maksaa maltaita huomenna

Lastensuojelun resurssipula, niin koulutetun henkilöstön kuin käytössä olevien eurojen suhteen, kaikessa karuudessaan on tiedossamme. Lastensuojelu tarvitsee lisää määrärahoja etenkin ennaltaehkäisevään toimintaan. Lastensuojelusta pitää myös saada työkenttä, jossa jaksetaan sen henkisestä raskaudesta huolimatta ja joka houkuttelee pätevää henkilökuntaa. Tällä hetkellä lastensuojen työntekijöistä kolmannes on muodollisesti epäpäteviä. Yhden sosiaalityötekijän vastuulla olevien asiakasperheiden määrää tulee laskea siellä, missä määrät ovat karanneet suositellun 40 yli jopa sataan. Kohtuuton kuormitus uuvuttaa työntekijän ja jättää perheen avun puolitiehen.

Perheiden pitäisi saada apua matalalla kynnyksellä ennen kuin ongelmat räjähtävät käsiin. Päijät-Hämeessä odotusajat ovat kasvaneet jopa neljään kuukauteen. Imatran kaupungin ennaltaehkäiseviin toimiin panostaminen osoittaa, että varhaisella puuttumisella säästytään raskaimmilta toimenpiteiltä. Enneltaehkäisyyn ei voi painotusta siirtää kertarytinällä. Ennen kuin ennaltaehkäisy puree, syntyy kuluja. Kustannukset leikkaantuvat kuitenkin pitkällä aikavälillä.

Vuoden 2015 alussa voimaan tullut uusi sosiaalihuoltolaki takaa periaatteessa lapsiperheille kotipalvelua ja matalan kynnyksen perhetyötä ilman lastensuojelun asiakkuutta. Sitä, kuinka laki toimii käytännössä ei ole vielä nähty ja jo ennen lain voimaantuloa epäiltiin, kykenevätkö kunnat suoriutumaan uusista taloudellisista rasitteista. Sosiaalihuoltolain toimivuuden valvomiseen onkin panostettava jatkossa. Kunnat eivät voi luistaa vastuistaan tänään, koska perheiden unohtaminen maksaa huomenna moninkertaisesti ja aiheuttaa inhimillistä kärsimystä niille, joiden elämä ei ole vielä kunnolla alkanutkaan. Valtio ei voi enää kiristää kuntien taloutta toimillaan.

Kysymys (kuva)taiteilijan toimeentulosta

Taidemaalariliiton jäsenet ovat lähestyneet kysymyksillä (Taidemaalariliiton kysymykset ) ja Suomen Taiteilijaseura on julkaissut vaalitavoitteensa Kysymykset ja tavoitteet koskevat apurahan määriä, taiteilijaeläkettä, apurahansaajan työeläkevakuutusta ja perustulokysymystä. STS:n vaalitavoitteet ovat kohtuullisia ja rakentavia. Säästän vaivaa ja vastaan julkisesti TM:n jäsenten kysymyksiin.

Taiteilijan toimeentulon suurin ongelma on taiteilijan työn tunnustaminen työksi. Epämääräinen suhtautuminen näkyy negatiivisesti esimerkiksi eläkkeissä.

Samat toimeentulon ja työn näkyväksi tekemisen kysymykset koskevat myös muita taiteenaloja, mutta koska itse tunnen kuvataiteen kentän haasteet parhaiten ja kysymykset tulevat sieltä, vastaan nyt julkisesti esitettyihin haasteisiin. Kuvataiteilijoiden asema taiteilijoista on taloudellisesti heikoin ( Rensujeff 2014, 143). Nyrjähtäneen toimintakulttuurimme vuoksi kuvataiteilija ei saa korvausta teostensa esittämisestä julkisesti, vaan maksaa siitä tuhansia euroja sen lisäksi, että työhuoneen ja (uniikki)teosten valmistamisen kulut ovat suuret.

Taiteilija on korkeasti koulutettu ammattilainen, jonka toiminnalla on yhteiskunnallista merkitystä. Taiteilijan työn arvo ei kuitenkaan muodostu välittömästä myyntituotosta, vaan tieteen perustutkimuksen tapaan se syntyy pidemmällä aikavälillä. Taiteilija ei tuota hetkellistä hurmioita, vaan tutkii ja tekee näkyväksi sosiaalista ympäristöä ja sen merkitysverkostoja. Taide toimii mahdollisuuksien tutkimuslaboratoriona. Työ on hidasta ja vaikutukseltaan kollektiivista. Taidetta ei voi korvata pikavoittoja hakevalla kulttuuriteollisuudella.

Taiteen tulee toimia yhteiskunnan osana, mutta niin irrallaan markkinatalouden kuin poliittisenkin vallan ohjauksesta kuin mahdollista. Taide on silti aina poliittista, koska se on osa yhteiskuntaa. Taide on itsessään tärkeää. Se on sivistyneen yhteiskunnan elinvoimainen ja muuttuva tekijä, jota tulee tukea julkisin varoin.

 Tässä muutama tilastofakta, niille joiden mielestä puhe taiteilija toimeentulo-ongelmista on turhaa valittamista:

Vuonna 2010 3 % kuvataiteilijoista toimi palkkatyösuhteessa (Rensujeff 2014, 56). 80 % saman tutkimuksen laajasta joukosta toimi vapaana taiteilijana ja 70 % teki muuta kuin varsinaista taiteellista työtä työnsä ohessa. Työmarkkina-asema on hyvin vaihteleva. Moniammatillisuudesta huolimatta 63 % kuvataiteilijoista jää vuosiansioissa alle 20 000 euron ja vain 7 % yltää yli 40 00 euron. (Rensujeff 2014, 99, 144.) Taiteellisen työn tulon mediaani kuvataiteilijalla jäi 5000 euroon (Rensujeff 2014, 101). tutkimuksessa apurahan keskiarvoinen määrä oli kymmenessä vuodessa noussut 8000 eurosta 9497 euroon, mikä on hädin tuskin 2009 voimaan tulleen eläkeuudistuksen edellyttämän Myel-vakuutuksen verran (Rensujeff 2014, 145). Työskentely- tai kohdeapurahaa eivät suinkaan saa läheskään kaikki taiteilijat ja valtion ohella taiteilija-apurahoista suuren osan myöntävät yksityiset rahastot ja säätiöt.

Taiteilijat eivät ole laiskoja, vaan keksivät kyllä keinoja tehdä paljon työtä ja tulla toimeen vähällä. On kuitenkin sanomattakin selvää, että luova taiteellinen työ kärsii ajan ja resurssien puutteesta. Vaikka esimerkiksi 21 000 euron vuosiapurahasta maksetaan työeläkevakuutus ja tuhansien eurojen työskentelykulut, ei apurahakaudella saa tehdä palkkatyötä kuin maksimissaan 25 % työajasta. Kuvataiteilijan mahdollisuus tuloihin, joilla elättää perhe on melko rajallinen.

 

Siksi vastaan Taidemaalariliiton jäsenten kysymyksiin näin:

Ei vain näyttöapurahojen määrää, vaan yleisesti apurahojen tasoa ja määrää pitäisi nostaa ja kestoa pidentää, jotta taiteilija todella voi keskittyä työhönsä. Tutkimusten (mm. Rensujeff 2014 ja Rautiainen 2008) mukaan apurahakauden kestolla on vaikutusta työn tuottavuuteen laadullisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Ottaen huomioon luovan työn vaativan pitkäjänteisyyden ja työhuone-, laite-, materiaali- ja näyttelykulut on esimerkiksi 8000 euron näyttöapuraha pieni.

Suomessa kuvataiteilijan työssä iso ongelma ovat suuret näyttelykulut, joihin myös iso osa apurahasta uppoaa. Millä muulla alalla tehtäisiin työtä pelkän näkyvyyden edestä ja maksettaisiin siitä itse? Kuvataiteilijan tulisi saada työnsä esittämisestä näyttelykorvaus, esimerkiksi ruotsin MU-sopimusmallin mukaan. Voidaan myös pohtia sitä, pitäisikö julkisrahoitteiset taidemuseot velvoittaa esittelemään myös elävien nykytaiteilijoiden töitä.

Vuoden 2009 uudistus MYEL- vakuutuksineen (maatalousyrittäjän eläkevakuutus) on askel eteenpäin. Nykyään apurahakausilta kertyy eläkettä, vaikka se pientä onkin. Mutta kuten todettu apurahakaudet ovat pirstaleisia ja lyhyitä. Taiteilija tekee työtä myös apurahakausien välissä. Tällä hetkellä on niin, että jo jos taiteilijalla on palkkio- tai myyntituloa, hänen pitäisi siirtyä apurahakauden jälkeen YEL-vakuutetuksi. Apurahakausi on sidottu MYEL:iin, eikä kuvataiteilijan tuloilla molempia vakuutuksia makseta. Työskentelyn aika ja tulokertymä eivät kuitenkaan apurahojen tai palkkatyön välissä välttämättä oikeuta YEL-vakuutukseen. Joten a) taiteilija jää ilman vakuutusta ja b) taiteilija jää mahdollisesti ilman esimerkiksi tilaustyötä, koska tilaaja edellyttää suoraa laskutusmahdollisuutta ja voimassaolevaa YEL-vakuutusta. Kikkailu eläkevakuutusten välillä on järjetöntä, vaikka osuuskunnista siihen voi hieman apua ollakin. Näin pirstaleisesta leivästä ei todellisuudessa kerry eläkettä yli kansaneläkkeen, ja siksi MYEL-vakuutus pitäisi ulottaa kaikkeen taiteelliseen työhön.

Ja vielä vastapallo: Apurahakaudella taiteilija tekee työtä – samoin itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiessaan. Apurahakausi ei kerrytä työssäoloehtoa; se on työvoimaviranomaiselle yhtä kuin ei mitään. Työn pirstaleisuudesta ja MYEL–YEL-vaihteluista johtuen (yrittäjyys liian vähäistä, opetustyötunteja usein juuri ale päätoimisuuden) kuvataiteilija on ansiosidonnaisen ulkopuolella, vaikka kuuluisi mihin liittoihin ja tekisi työtä kuinka paljon tahansa.

Taiteilijan eläkeloukun vuoksi, ja etenkin siksi että ennen vuotta 2009 ei eläkettä kertynyt senkään vertaa, tulisi valtion ylimääräinen taiteilijaeläke olla lisä takuueläkkeen päälle, ei sen korvaava eläke. Lisäksi kunnianosoituksia voi myöntää muussakin muodossa. Taiteilijaeläkkeet tulisi myöntää taiteellisesti tinkimätöntä työtä tehneille taiteilijoille, joiden eläke on jäänyt pieneksi, ei hyvin tienaaville ja hyvää eläkettä nauttiville.

Yksi ongelma jota Taidemaalariliitto ei nostanut esiin on arvonlisäveron alaraja. Nykyinen 8700 euroa liikevaihtoa tarkoittaa monelle kuvataiteilijalle rökäletappioita, joista selviää vain tekemällä muuta työtä. Sen rajan ylittäessään taiteilija on kuitenkin nalkissa yrittäjästatuksella. Vasemmistoliiton vaaliohjelmassa arvonlisäveron alaraja nostetaan 25 000 euroon. Oman näkemykseni mukaan raja voisi taiteellisen luomistyön alueella olla suurien tuotantokustannuksien vuoksi jopa 40 000 euroa.

Vasemmistoliiton ehdottama perustulo ratkaisisi monia haasteita kuvataiteilijan työkentässä. Sinkoilu palkkatyön, yrittäjyyden, apurahatyön ja valitettavasti joskus kohdalle osuvan työttömyyden välillä helpottuisi. Kuvataiteilijat ovat pitkään ajaneet niin sanottua taiteilijapalkkaa, joka korvaisi työttömyysturvan taiteilijan työttömyyden aikana ilman rangaistusta. Suomen 3000 kuvataiteilijaa on paljon, mutta viidestä ja puolesta miljoonasta pieni marginaali, jonka työnkuva ja arkityön todellisuus on monelle hyvin vieras.

Riittävä perustulotaso, joka vähentäisi byrokratiaa ja siitä johtuvia viivästyksiä esimerkiksi työttömyysetuuden maksussa olisi varmasti monele tervetullut. Taiteilijan tulotasolla ja tulonhankkimiskuluilla ei kerry säästöjä, joilla maksella kodin ja työhuoneen kuluja päätöksiä odotellessa, etenkin kun taiteilijan silpputyön käsittely on monesti niin liitoissa, Kelassa kuin TE-keskuksessakin vaikeaa. Perustulo tukisi kevytyrittäjyyttä ja avaisi taiteilijoille uusia työtilaisuuksia, joihin nykyinen järjestelmä saattaa estää tarttumasta.

 

Yhdenlainen odellisuuden tutkimuslaboratorio
Yhdenlainen odellisuuden tutkimuslaboratorio

 

Kokoomuksen perustulo/perustilimallia ei pidä sotkea Vasemmistoliiton perustuloon, tavoitteet ja toimeentuloturvan tavoitteet eroavat merkittävästi.

 

 

 

 

  • Kaija Rensujeff Taiteilijan toimeentulo 2010, Taike 2014

http://www.taike.fi/documents/10921/0/Taiteilijan_asema_2010.pdf

 

Tarja Cronberg, Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo, OKM julkaisuja 2010

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/okmtr06.pdf?lang=fi

 

pauli Rautiainen, Emme ole voineet tänä vuonna… Taike 2008

http://www.taike.fi/documents/10162/76105/no_46.pdf