Elisan energia ja osaaminen puoluehallitukseen

Haluan olla tekemässä puolueelle työtä puoluehallituksessa ja tuoda pöytään osaamiseni muun muassa seuraavin painotuksin

 

  • Puolueen jäsenten ja alueiden tarpeiden aito kuuntelu ja osallistuminen esimerkiksi ohjelmatyöhön ja kampanjoiden suunnitteluun on edellytys vahvalle vasemmistolaiselle tulevaisuudelle. Hyvä puoluejohto ja viestintä ei auta, jollei alueilla ole voimavaroja toimia ja puolue tuntuu etäiseltä.

 

  • Köyhyyden poistaminen ja sosiaalisen liikkuvuuden mahdollistaminen tulee olla mukana vasemmiston politiikassa läpäisevästi. Koulutuspolitiikka on tärkeä työväline köyhyyden ja sen vaikutusten poistamisessa.

 

  • Työelämän murros ja siihen vastaaminen sosiaalisesti kestävällä tavalla vaatii monenlaista näkökulmaa. Oma tulokulmani on kokemus palkkatyörakenteiden ja sitä myöten työsuhdeturvan ulkopuolella toimimisesta ja sen ongelmista eri työn muodoissa.

 

  • Ihmisoikeus- ja ympäristökysymykset ovat osa vasemmistolaisuutta, eikä niistä voi kestävässä yhteiskunnassa tinkiä. Ihmisoikeuksien ja ympäristön puolustamisen tulee näkyä rakentavasti politiikassamme ja toiminnassamme.

 

 

Elisa Lientola s.1979
Kuvataiteilija, varakansanedustaja ja valtuustoryhmän pj Lahdesta

Olen Hämeen varakansanedustaja ja vasemmistoliiton Lahdenvaltuustoryhmän puheenjohtaja toista valtuustokautta.   Olen toiminut niin osaston kuin piirinkin puheenjohtajana ja monissa lautakunnissa sekä tehdyt massiivisesti talkootyötä vaaleissa ja vaalien välissä koko porukan menestyksen eteen. Tiedän millaisilla resursseilla ja millaisessa toimintaympäristössä toimimme.

Näkökulmani politiikkaan on ratkaisukeskeinen ja rakentava. Työ pienen valtuustoryhmän johdossa on koulinut strategiseen viisauteen ja kykyyn tehdä laajaa yhteistyötä ja neuvotella tulosten aikaansaamiseksi.

Haluan aktiiveillemme paremman tuen. Se tarkoittaa, että heidän tarpeitaan kuullaan, jotta puolue tekee aidosti niitä asioita joita kentällä voidaan hyödyntää. Jäsenten ja aktiivien tulee myös päästä mukaan ajoissa ohjelmatyöhön ja suunnittelemaan kampanjoita hyödyttämään ruohonjuuritason työtä.

Koulutukseltani olen kuvanveistäjä ja ammatillinen opettaja, tällä hetkellä työskentelen Taiteen edistämiskeskuksessa läänintaiteilijana. Taiteellisen työn ohessa olen työskennellyt kaikilla koulutusasteilla opettajana. Olen kahden teinin yksinhuoltaja. Vapaa-ajalla remontoin vanhaa taloa ja liikun muun muassa juosten, suksilla ja rengastrapetsilla rymyten.

 

Säästöt eivät ole kääntäneet kuluja laskuun

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän budjettiylitys ei tullut yllätyksenä. Alibudjetointia harrastettiin pitkään. Oikeassa oleminen ei kuitenkaan nyt lämmitä yhtään, kun lukuja katsoo ja voi olla aika varma, etteivät ylitykset jää tähän(kään) vuoteen.

On selvää, ettei sotekulujen voi antaa kasvaa nykyistä tahtia. Hoitojen, lääkkeiden ja teknologian kehityksen, sekä yleisen elintason nousun myötä kulujen kasvua palvelutarpeen kasvaessa pitäisikin olla mahdollista hillitä myös suurten ikäluokkien ikääntyessä. Kulujen kasvua ei voi laittaa kuntien muusta palvelusta karsittavaksi, ilman pahoinvoinnin kasvua ja perheiden kaikkoamista alueelta. Siksi meidän kunnissakin pitää uskaltaa myös keskustella perustelluista palveluverkkomuutosten ja toimintamallien muutosten mahdollisuuksista. Jotta voimme ottaa uusia parempia malleja käyttöön, on luovutava joistain vanhoista ja turvallisen tuntuisita.

Ennen kaikkea kuitenkin avainasemassa on alueen maksukyvyn parantaminen, jotta sotenkaan kanssa ei tarvitsisi kiikkua veitsenterällä.

Hyvinvointikuntayhtymä tuottaa palvelut valtakunnallisesti vertailtuna halvalla ja tehokkaasti. Alueen asukkaiden veronmaksukyky on heikko ja sitä kautta kuntien talous. Verokertymä ei kuitenkaan parane jäädyttämällä investointeja infraan ja elinvoimaan ja säästämällä arjen sujuvuudesta. Etenkään, kun kyse ei ole yhden vuoden, vaan kasvavasta kymmenien vuosien haasteesta.

Tarvitsemme maakunnassa työikäisen väestön maakuntaanmuuttoa, sekä huomattavaa koulutustason ja sitä kautta työllisyyden nostoa koko maakunnassa. Näiden toteutuminen edellyttää vahvaa panosta varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja koulutukseen, sekä hyvinvointia rakentaviin ja ylläpitäviin palveluihin ja elinvoimapolitiikkaan. Samalla meidän pitäisi todella pureutua köyhyyden ja sen seurausten hoitamiseen, jotta ongelmien periytymisen kierre saataisiin poikki.

Yhtymä peri kunnilta niukat panokset perusterveydenhoitoon. Sen lisäksi Hykyltä odotettiin säästöjä heti sen perustamisvuonna. Perus- ja erikoissairaanhoidon yhdistämiselle ja kuntarajojen poistumiselle laitettiin paljon toiveita, siitä huolimatta, että verrokkien esimerkit osoittivat, että vastaavien yhtymien toiminnan alussa on tarvittu selkeitä lisäpanoksia.

Niukkuudessa ei ole saatu aikaan käännöstä erikoispainotteisuudesta perustasolle, sillä korjaavia palveluita tarvitaan aina enemmän muiden puuttuessa ja ne on pakko järjestää, jolloin leikkuri käy taas perustasolla tai ei-lakisääteisissä palveluissa. Vaikkei Hykyn ylityksille löydy yhtä selittäjää, sieltä silti nousevat esiin lastensuojelun tarpeen kasvu, sekä työttömyyden ja päihdeongelmien kulut. Nämä ovat ne haasteet joiden taklaamiseen tunnetusti tarvitsisimme lisäpanoksia, jotta ongelmat eivät pääsisi liian pitkälle.

Ylitykset eivät siis johdu siitä, että jotain olisi tehty liikaa, vaan siitä, että on tehty liian vähän. Eikä siihen auta se että edelleen tehdään vähemmän.

Liian tiukkaa talouslinjaa olemme jo koittaneet ja tulos on jälleen ennennäkemätön alijäämä. Olisiko aika kokeilla jotain muuta? Voisivatko kunnat ja hyky yhdessä kokeilla esimerkiksi lasten- ja nuorten mielenterveyspalveluiden ja perhepalveluiden kuntoon laittamista vaikkapa viiden vuoden investointiohjelmalla? Voisimme edes testata toimivien palveluiden vaikutusta lastensuojetarpeen ja kulujen kehitykseen.