Varhaiskasvatusta tulee vahvistaa

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Jos haluamme, että Suomessa koulutustaso nousee, ja haluammehan me, koska se on edellytys työllisyyden parantamiselle ja eriarvoisuuden poistamiselle, meidän on panostettava laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.

Lapset ovat tällä hetkellä alueellisesti eriarvoisessa asemassa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen vuoksi. Rajaus vaikuttaa erityisesti jo valmiiksi haastavammassa tilanteessa oleviin perheisiin ja lapsiin.

Laadukkaalla varhaiskasvatuksella, jota suomalaisissa päiväkodeissa pääasiassa tarjotaan, on positiivinen sosio-ekonomisesta taustasta johtuvia eroja tasaava ja koulumenestystä ennustava vaikutus. Epätasa-arvoisuus siis kumuloituu, kun lapset, joilla mahdollisuuksia on lähtökohtaisesti. niukemmin suljetaan ulos palvelusta joka heidän mahdollisuuksiaan vahvistaisi.

Rajaus on ollut myös takapakkia tasa-arvokehitykselle, sen estäessä erityisesti naisten työllistymistä. Työn murros haastaa niin perheitä kuin yhteiskuntaa. Työnmurrokseen vastaamisessa on osansa myös varhaiskasvatuspäätöksillä. Palveluiden, jotka mahdollistavat perheen ja työn yhteensovittamisen. Vuorohoitoa tulee kehittää ja joustavoittaa, ei jäykistää ja vähentää.

Laadun varhaiskasvatuksessa takaa pieni ryhmäkoko, yli 3-vuotiailla 1:7, päivähoitopaikan, ryhmän ja henkilöstön pysyvyys ja pedagosisesti pätevä henkilökunta yhdessä hoitajien kanssa.  Tämä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja hänen kasvunsa tukemisen. Aikaa pitää päiväkodissa olla arjen pyörityksen lisäksi myös yhteydenpitoon perheeseen. Varhaiskasvatuksessa tulee pitää kiinni myös lähipalveluperiaatteesta ja päivähoito toteutuu lapsen arkiympäristössä.

Koulutustason nostamiseksi varhaiskasvatusosallisuutta on nostettava ja hyvä keino siihen on seuraavalla hallituskaudella maksuttoman esiopetuksen laajentaminen 5-vuotiaisiin.