Koronaiskun saanut kulttuuriala kaipaa nyt turvaa – myös päättäjien halvoilta heitoilta

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Kokoomuksen Sari Niinistö peräänkuuluttaa mielipiteessään 8.9.2020, ei niin kovin yllättäen, leikkauspolitiikkaa koronapaniikin varjolla. Jos tälle linjalle lähdetään, tehdään kunnissa tyhjäksi valtion elvyttävät toimet ja pidennetään koronan talousvaikutuksia.

On helppo vaatia radikaaleja leikkauksia ottamatta täyttä vastuuta niiden esittämisestä. Niinistön tekstistä saa käsityksen, että päätöksiä tehtäisiin yleensä siitä näkökulmasta, mikä on itselle mieluista ja nyt poikkeuksellisesti pitäisi pystyä karsimaan myös itselle tärkeistä toiminnoista.

Tämä ajatus palveluiden priorisoinnista on itselleni vieras. Päätöksenteon perusteena tulee aina olla päätösten vaikutukset, ei omat mieltymykset.

Kaupungin kulttuuripalvelut eivät ole ylimääräistä nonparellia kaupungin kakussa, vaan tärkeä ihmisyyden ja yhteiskunnan rakennusaine, joka ei ole korvattavissa.

Korona on erityisesti nostanut esiin taiteen ja kulttuurin merkityksen yksilön ja yhteisön kriisinsietokyvylle ja hyvinvoinnille.  Korona paljasti myös kulttuurialan rahoituksen heikkouden ja merkittävän työllistämisalan turvattomuuden. Kulttuuriala tarvitsee nyt ennen kaikkea taloudellista turvaa, varmuutta tulevan suunnitteluun ja arvonsa tunnistamista myös päätöksenteossa, ei populistisia heittoja lakkautuksista.

Kirjoituksesta paistaa omien etuoikeuksien tunnistamattomuus. Yhteiskunnan palveluita ei tule rakentaa itselle ja itsensä kaltaisille, vaan kaikille, erityisesti huomioiden saavutettavuus, yhdenvertaisuus ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Kaikilla ei ole mahdollisuutta kulttuuria Helsingissä. Alueellinen ammattimainen kulttuuritarjonta mahdollistaa kulttuurin kokemisen kaikille.

Tämä vihapuheen ja epävarmuuksien täyttämä aika tarvitsee erityisesti kulttuurista pääomaa ja taiteen mahdollistamaa toisen kengissä kävelyä. Sen takaa nimenomaan monipuolinen tarjonta myös pääkaupungin ulkopuolella, sillä taide on aina ympäristöönsä ja aikaansa sidottua.

Kirjastoverkko takaa pääsyn paitsi kirjallisuuden ja tiedon äärelle, myös mahdollisuuden käyttää esimerkiksi yhteiskunnan sähköistyviä palveluita. Omalta osaltaan niiden tarjoama pääsy informaation äärelle on demokratian ja toimivan yhteiskunnan perustaa. Yksilölle ne tarjoavat monipuolisen mahdollisuuden oppimiseen, ymmärryksen laajentamiseen ja ihmisenä kasvuun katsomatta varallisuuteen tai asemaan.

Maakunnan kulttuurilaitoksilla on merkittävä rooli alueen kulttuurielämän ylläpitämisestä alan näkökulmasta suurina yksittäisinä työllistäjinä. Ilman niitä myös vapaalla taidekentällä on epävarmempaa. Taiteen läsnäolo myös hoivalaitosten, lasten ja erityisryhmien arjessa edellyttää sen ammattimaisten rakenteiden ylläpitoa.

Kulttuurin alasajo maakunnissa ohentaisi myös taiteen moninaisuutta ja tulkintoja. Vain moniääninen ja -tasoinen taide ja kulttuuri voi tuottaa positiivisia talous- ja hyvinvointivaikutuksia.

On iso harmi, jos sivistys on jo päässyt tilaan, jossa sen vaaliminen jää yksin ”vihervasemmistolle” kuten Niinistön kirjoituksesta on luettavissa.

Kulttuurisen pääaoman tasainen jakautuminen edellyttää monipuolista alueellista kulttuuritarjontaa joka pystyy puhuttelemaan erilaisia ihmisiä.