Avainsana-arkisto: media

mediako maineen pilaa?

Eduskunnan puhemies Maria Louhela (PS) paheksuu Mediaa Suomi-brändin mustaamisesta. Louhelan mukaan media luo kuvaa Suomesta takapajulana. Mitä Louhela tahtoo sanoa?
Eikö median tehtävä ole kirjoittaa asioista ja ilmiöistä, myös silloin kun totuus on epämiellyttävä. Silloinkin kun hallitus vetää mattoa kansainvälisen uskottavuuden ja humanististen arvojen alta. Tai silloin kun oikeistopopulistisen puolueen jäsenet päästelevät suustaan typeryyksiä, joita esimerkiksi Louhela ei puolestaan halua suitsia.
Nykyinen hallitus on pikavauhtia romuttamassa Suomen mainetta. Ulkoministeri Soinin lausunnot ovat aiheuttaneet närää ulkomailla. Suomalaisten on hyvä tietää kuinka hyvin suhteita UM hoitaa ja ulkomaisella lehdistöllä on oikeus ja velvollisuus kertoa Suomen ulkoministerin ulostuloista. Jos ei haluta huonoa mainetta niin ei anneta tyhmiä lausuntoja. Ymmärretään edes normaaalia diplomatiaa hippunen.
Perussuomalaiset ovat onnistuneet arkipäiväistämään rasismin ”maahanmuuttokritiikillä”. Kun kansanedustajille annetaan lupa suoltaa ennakkoluuloja, kateuteen ja epäreiluuteen kolahtavia epätotuuksia turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttajista, jopa nimetäturvapaikanhakijat elintasosurffareiksi. Puhumattakaan siitä että PS ja sen peesissä halllituspuolueet siunaavat mielenosoitukset joissa tulijat toivotetaan takaisin surman suuhun ja solvataan mitä mirlikuvituksellisimmilla tavoilla. Lahden tapahtumat kivityksineen, hiippalakkeineen ja raketteineen ovat vain rasismin näkyvin vuorenhuippu, jolle hallitus ja etenkin perussuomalaiset ovat antanee oikeutuksen ”pelkojen ymmärryksen” varjolla, vaikka jälkikäteen paheksuvatkin. Samalla kun muu maa tekee parhaansa pakolaisten vastaanoton sujumisesksi, Perussuomaliset kiertävät maata Sebastian Tynkkysen johdolla kiihottaen paikallisia vastustamaan vastaanottokeskuksia.
Ongelma ei ole koskaan asioiden julkitulo, vaan se todellisuus. Niin, arvoisa puhehenkilö Louhela, vuosi sitten Suomea ei vielä pidetty rasistisena maana, eikä maana joka ei kanna humanitaarista vastuuta, ennen ei kantautunut ulkomailla niin paljon negatiivisia lausuntoja Suomesta. Vuosi sitten ei myöskään poltettu vastaanottokeskusten ovia, heitelty turvaa hakevia raketeilla ja kivillä ja muutama vuosi taaksepäin uhkausviestit poliitikoille eivät olleet arkipäivää kuten tänään. Mikäköhän on muuttunut?
Samalla kun PS sananvapauden varjolla lietsoo rasismia, se haluaa kieltää lehdistöä kirjoittamasta edes näkyvästä totuudesta? Toisaalta jos lehdistö ei kirjoita persuista, se on osa vihervasemmistolaista salajuonta. Perussuomalaiset haluavat siis kontrolloida mediaa täysin ja piilottaa luomansa hirviön ikävältä julkisuudelta turvautuakseen arvostelulta.