Pääministeri Orpon hallitus on kohdentanut entuudestaan alirahoitettuun kulttuurialaan muita hallinnonaloja suuremmat leikkaukset. Samaan aikaan Lahden kaupungin sopeutustoimet uhkaavat taidelaitosten ja vapaan kentän rahoitusta synnyttäen tuhoisan kierteen, sillä valtion rahoitus seuraa kuntarahoitusta. Suuressa kulttuurivaalitentissä keskustapuoleen ehdokas oli sitä mieltä, että ”huonona aikana” kaupunginteatterin tulisi esittää vain vanhoja hittejä. Taide korvattaisiin viihteellä. Tällainen ajattelu on ymmärtämätöntä ja toivottavasti yksityisajattelua. Valitettavasti poliitikoilla on ollut viime aikoina paljonkin haluja puuttua taiteen sisältöihin, myös lainsäädännön tasolla; kulttuurivirastolakiesityksen luonnoksesta puuttui käsivarrenmitta politiikan ja taiteen arvioinnin välistä.
Kriisiaikoina, vanhojen totuuksien ollessa liikkeessä, tarvitaan nimenomaan ajassa syntyvää, vapaata taidetta ja taiteen kykyä tutkia nykyisyyttä sekä antaa yksilölle mahdollisuus asemoida itseään ja arvojaan uudelleen uudessa tilanteessa ja kuvitella tulevaa. Kun ihminen omassa elämässään kohtaa kriisin, hän huomaamattaan turvautuu taiteeseen ja löytää siitä merkityksiä ja tapoja rakentaa minuuttaan. Kun yhteiskunta on kriisissä se samaan tapaan rakentaa identiteettinsä uudelleen taiteen avulla. Taidetta ei tässä prosessissa voi korvata millään muulla. Taide vaikuttaa monin tavoin, eikä sen hyvinvointivaikutukset typisty kevyen viihteen synnyttämään hyvään fiilikseen. Se ei ole parantavaa hunajaa, jota valutetaan lääkkeeksi pahaan oloon, vaan paljon mónimutkaisempia, ihmisessä ja yhteisössä monella tasolla tapahtuvia prosesseja.
Taidetta ja kulttuuria ei tule pitää ylimääräisenä kuluna, vaan demokraattisen hyvinvointivaltion olennaisena kulmakivenä. Taide tuottaa merkityksiä kokemuksia muille, mutta tekijälle se on harvoin kannattavaa ollessaan aina uniikkia ja uutta. Silti se työllistää ja tuottaa lisäarvoa toisille toimialoille. llman kokeilevaa ja epävarmaa taidetta ei ole kaupallisia menestystarinoitakaan, joita tietenkin haluamme myös synnyttää. Taide on kulttuurin ekosysteeminen olennainen osa, jota ei voida poistaa ilman koko alan romahdusta.
Ilman julkista rahoitusta taiteen tekeminen on yksinkertaisesti niin kallista, että vain kaikkein varakkaimmilla on varaa siihen osallistua. Siis todellista harvojen luksusta. Ilman julkista rahoitusta, vain markkinaehtoisesti, taidetta voisi harrastaa, mutta ammattimaisesti sitä voisivat tehdä vain harvat taloudellisesti etuoikeutetut. Tämä johtaisi moninaisen taiteen katoamiseen ja taide menettäisi kykynsä paitsi resonoida nykyajassa myös demokratiaa turvaavan kykynsä yhteiskuntakritiikkiin ja vaikeiden aiheiden käsittelyyn. Tätä kykyä tarvitaan erityisesti epävarmoina aikoina.
Kulttuurileikkaukset ovat erityisen haitallisia viedessään edellytykset käsitellä kollektiivisesti tätä aikaa taiteen kautta. Lahdessa sosio-ekonomiset erot ovat suuret, eivätkä maahanmuuttajat pääse riittävästi osaksi yhteistä Lahtea. Jo nuoret kokevat elävänsä eri todellisuudessa taustastaan riippuen. Lahdessa on siksikin tärkeää pitää yllä laadukasta ja saavutettavaa taide- ja kulttuuritoimintaa, joka kykenee resonoimaan lahtelaisissa ja rakentamaan yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä. Siinä sivussa se aivan vahingossa tekee Lahdesta kiinnostavan ja elinvoimaisemman.
Taiteen ja kulttuurin edellytyksiä tulee vahvistaa, ei leikata!
Elisa Lientola, vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas