valtuuston maanantain listalla on vastaus aloitteeseen Pride-liputuksen kieltämisestä.
Tulen ryhmäni tukemana esittämään aloitteen palauttamista valmisteluun ja toivon mahdollisimman monen valtuutetun kannattavan palautusta.
Palautukselle on hyvät perustelut vastauksen itse aloitevastauksesta josta ilmenee, että kaupunginhallitus on asiaa käsitellessään ymmärtänyt yhdenvertaisuuden väärin kaikkien samanlaisena kohteluna, vaikka yhdenvertaisuus on päinvastoin erilaista kohtelua takamatkan kuromiseksi silloin kun erilainen kohtelu on perusteltavissa. Pride-liputuksen osalta postitiiviinen erityiskohtelu on hyvinkin perusteltavissa.
Kansainväliset sopimukset ja perustuslaki sekä yhdenvertaisuuslaki ei vai mahdollista yhdenvertaisuuden edistämistä, vaan myös velvoittaa positiiviseen yhdenvertaisuuden edistämiseen. Se mahdollistaa positiivisen erityiskohtelun jonkin väestöryhmän saattamiseksi epäedullisesta asemasta yhdenvertaisemmaksi.
Kyse on vähemmistöryhmästä, johon kohdistuu syrjintää ja suoranaista syrjintäperustaista väkivaltaa merkittävästi muuta väestöä enemmän. Heidän, meille muille itsestäänselviä perusoikeuksia on evätty julkisen vallan toimesta lähihistoriassa. Nämä lait kuten homoseksuaalisuuden kriminalisointi ja sairausluokitus, avioliitto-oikeuden epääminen tai transihmisten lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus jne ovat olleet itsessään syrjiviä ja inhimillistä kärsimystä aiheuttavia, mutta samalla oikeuttaneet ennakkoluuloja ja vihaa lähimmäisiä kohtaan heidän muuttumattomien ominaisuuksiensa perusteella. Nämä asenteet näkyvät sukupuoli—ja seksuaalivähemmistöjen arjessa päivittäin epäasiallisena kommentointina ja kohteluna, työssä tapahtuvana syrjintänä ja väkivaltana. Osa tulee edelleen oman perheensä hylkäämäksi lainsäädännöllä aikaisemmin legitimoitujen ennakkoluulojen perusteella ja osa joutuu ns ”eheytyshoidoissa” henkisen väkivallan kohteeksi. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään pelossa todellisen sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.
Siksi on tärkeää, että, Pride-yhteisön itse niin pyytäessä, Pride-lippu saa paikan nimenomaan kaupungintalon virallisimmasta lipputangosta. Se viestii siitä, että tunnistamme vastuumme poistaa taakkaa vähemmistöjen harteilta, näemme heidät, pyrimme parempaan ja turvaamme, edes kerran kuukaudessa jokaiselle oikeuden elää turvassa yhteisessä kotikaupungissamme. Kuten hyvin tiedämme, Pride-lippuja on vuosittain varastettu ja tuhottu lippujen ollessa muualla kaupungissa. Kaupungintalolla lippu saisi olla kenties turvassa.
Tämä viesti on erityisen tärkeää ajassa, jossa näiden vähemmistöjen asemaa ollaan maailmalla heikentämässä. Moni elää tällä hetkellä todella pelon keskellä ja pelkää äärioikeiston heihin kohdistuvan vihan saavan vallan Suomessakin.
Pride-lipun nostaminen kaupungintalon lipputankoon, ei tarkoita, että minkään muun tahon lippuja tarvitsisi hyväksyä samalle paikalle. Vastaavaa yhteisöä, johon kohdistuisi samalla tavalla syrjintää, myös julkisen vallan ja lainsäätäjän toimesta yhtä lähihistoriassa. On huomattava, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä on kaikissa väestöryhmissä, ja moniin kohdistuu risteävää syrjintää myös esimerkiksi vammaisuuden, uskonnon, syntyperän tai etnisen taustansa vuoksi.
Oma toiveeni on, että maanantaina asiasta keskustellaan säilyttäen ihmisarvo ja kyseenalaistamatta ihmisten olemassaoloa omassa sukupuolessaan. Sen voimakkaammin haavoittavaa ja ihmisarvoon käyvää viestiä ei voi toiselle antaa.
Pride-yhteisö ei ole vaatimassa yhteisön asettamiseen muita edullisempaan asemaan, vaan heidän näkemistään ja heidän oikeuksiensa tunnistamista ja saattamistaan yhdenvertaiseen asemaan muiden kanssa.
