Yhdenvertaisuuden ja vammaisten henkilöiden yhteiskunnallisen aseman vahvistamisen ei ole asia jota edistetään vasta muutoin täydellisessä maailmassa, vasta kun kaikki muu on hoidossa. Parhaiten yhteiskunta vastaa haavoittuvuuden riskeihin hyvinvointiyhteiskunnan universaaleilla palveluilla ja turvaamalla pääsyn niihin esteettömyyttä edistämällä ja toimintaa mukauttamalla.
Yhdenvertaisuuden heikentämisen suhteen tulisi olla erityisen pidättyväinen. Valitettavasti Lahden säästöpaineessa näin on käynyt erityistä tukea tarvitsevien lasten iltapäivätoiminnan kohdalla kun erityistä tukea tarvitsevat muut kuin 1-luokkalaiset eivät enää mahdu perusopetuksen iltapäivätoimintaan. Vaativaa erityistä tukea tarvitsevat lapset ja perheet odottavat syksyä epävarmuudessa. Hankalassa asemassa ovat erityistä tukea tarvitsevat lapset, jotka eivät mahdu iltapäivätoimintaan, eivätkä mahdollisesti saa vammaispalvelulainkaan mukaista hoivaa. Työssäkäynnistä tulee mahdotonta.
Lapset perheineen putoavat nyt perusopetus- ja vammaispalvelulain väliin, eikä tilanteeseen ole löytymässä ratkaisua, joka tuottaisi riittävästi perheitä tukevan ja erityistä tukea tarvitsevien lasten yhdenvertaisuutta muihin nähden edistävän ratkaisun ilman poliittisia arvovalintoja.
Vaikka vammaisten lasten oikeus saada opetusta omassa lähiyhteisössään on viime vuosina vahvistunut ja uusi vammaispalvelulaki sisältää ajatuksen siitä, että ensisijaisesti tukeudutaan peruspalveluihin ja mukautuksiin niihin pääsemiseksi ja vasta toissijaisesti vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin, mennään Lahdessa pikaisten säästötoimien seurauksena vastakkaiseen suuntaan. Koska nämä lapset eivät pärjää iltapäiviä yksin kotona, ajaa rajaus perheet hakemaan vammaispalvelulain mukaista lyhytaikaista hoivaa aiemman perusopetuksen iltapäivätoiminnan sijasta. Kunhan ovat ensin saaneet hylkäävän päätöksen ensisijaisen palvelun arpajaisissa. Arjesta tuli ahdistavan arvaamatonta juuri niille lapsille, joille ennakoitavuus on erityisen tärkeää.
On selvää, että viran puolesta asiaa tarkastelevat ja budjettiaan venyttävät vastuuviranhaltijat joutuvat tulkitsemaan tiukasti lakisääteisiä vastuitaan. Perheille tilanne kuitenkin on kohtuuton ja erityistä tukea tarvitsevan lapsen kannalta kaikkea muuta kuin lapsen edun mukainen.
Kansainväliset sopimukset edellyttävät, että edistämme yhdenvertaisuutta ja käytämme positiivisen erityiskohtelun keinoja saattaaksemme vammaiset henkilöt yhdenvertaiseen asemaan muiden kanssa. Kun perusopetus ja vammaispalvelulaki nyt näyttä tiputtavan perheet väliin, on meillä poliittisesti velvollisuus korjata tilanne hyvin yksinkertaisesti turvaamalla rahoitus iltapäivätoimintaan aiemmassa laajuudessaan, jolloin tämä ongelma poistuu. On aika nostaa käsi ylös virheen merkiksi. Kyse ei lopulta ollutkaan vain maksuvastuun neuvottelemisesta uusiksi, mikä oli muutoksen lähtökohtana, vaan lopulta alta meni koko palvelu aiemmassa, perheitä ja lapsia parhaiten palvelleessa muodossa, vaan muutos kohtelee perheitä kaltoin ja tilanne vaatii pikaisen korjauksen.