Lahdessa on lähes tuhat työtöntä nuorta. 12,7%:n nuorisotyöttömyys on suurin kymmenestä suurimmasta kaupungista. Hälyttävintä on se, että toisin kuin muissa kaupungeissa Lahdessa luku ei ole lähtenyt laskemaan talouden elpyessä.
Lahden seudun työllisyys nojasi pitkään teollisuuteen. Työhön on joskus päässyt kiinni ilman koulutustakin. Koulutustaso alueella onkin alhainen. Työ on muuttunut radikaalisti ja koulutus korostuu. Yhä enemmän vaaditaan korkeakoulutusta, jotta työelämään ovet aukeavat ja työtä johon ei tarvitsisi minkäänlaista tutkintoa ovat kadonneet. Koulutustaso, mahdollisuuksien tasa-arvosta huolimatta, on yhteiskunnassamme edelleen hyvin periytyvä. Perheistä joissa on totuttu sukupolvien ajan pärjäämään kansakoulu -tai peruskoulupohjalta ei ponnisteta menestyksekkäästi korkeakouluopintoihin samalta viivalta koulutetun perheen vekaran kanssa. Perheillä on hyvin erilaiset taloudelliset ja sosiaaliset mahdollisuudet tukea lasta ja nuorta kouluttautumaan.
Kyse ei ole välittämisen, vaan näköpiirissä olevien mahdollisuuksien puutteesta. Kun vaihtoehtoisia mahdollisuuksia ei näköpiirissä ole, lapsi oppii jo varhain rajaamaan omat mahdollisuutensa. Lannistava realismi saattaa lyödä kasvoille jo varhaislapsuudessa jos taloudellinen asema rajaa osallistumisen mahdollisuuksia. Lapsi tarvitsee jo lapsena kokemuksen siitä, että on aktiivinen ja kykenevä, vertainen toimija muiden joukossa. Yhteiskunnallista itsetuntoa ei voi sloganilla enää parikymppiseen nuoreen istuttaa jos ulkopuolisuudesta on jo tullut osa identiteettiä. Yrittäjyyskasvatus on siinä kohtaa täysin väärä laastari.
Tutkimusten mukaan yhteiskunnan järjestämillä palveluilla voidaan tasata eroja ja lisätä sosiaaliluokkien välistä liikkuvuutta. Laadukas oppimisen ja toimijuuden edellytyksiä ja itsetuntemusta vahvistava varhaiskasvatus näkyy merkittävänä tekijänä myöhemmällä ijällä koulumenestyksessä ja jatko-opinnoissa. Lahdessa myös varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä on todella alhainen. Tämä on asia jota kaupungin pitäisi kiireesti korjata lisäämällä paikkoja ja kokeilemalla viisivuotiaiden maksutonta varhaiskasvatusta.
Kun koulutuksesta on nyt leikattu merkittävästi ja jo peruskoulussa on vaikeuksia vastata oppilaiden tarvitsemaan tuentarpeeseen, sosiaalista haasteista puhumattakaan, kasvavat myös taustasta juontuvat erot jatkossa ja Lahden sosio-ekonomiassa se tarkoittaa nykyisten haasteiden syvenemistä. Yhä enemmän vastuuta opiskelusta siirtyy oppilaalle itselleen, varmistamatta valmiuksia, jolloin merkittäväksi nousee kodin mahdollisuudet tarjota välineet ja tuki.
Ammatillisen toisen asteen koulutuksen leikkaukset ja reformi ovat jättäneet erityisesti juuri ne nuoret oman onnensa nojaan, joille peruskoulu jo epäonnistui tarjoamaan oppimisen edellytykset ja motivaatiota. Ammattikoulu ilman riittävää lähiopetusta ei voi tuottaa työelämän osaajia, eikä se tarjoa nuorille turvalista sosiaalisen kasvun ja verkostoinnin paikkaa. Viisas kaupunki panostaisi kiireesti edunvalvontaan ja vaatisi toisen asteen ammatillisen koulutuksen resurssien vahvistamista ja nyt pudonneiden opiskelijoiden tavoittamiseksi ja takaisin motivoimiseksi konkreettisia toimenpiteitä.
Nuorisotyöttömyys ei helpota Lahdessa pysyvästi hokkuspokkustempuilla ja yrittäjyyshankkeilla, vaan pitkäjänteisellä panostamisella perusteisin. Lahti ansaitsee parempaa sosiaalipolitiikkaa.