Kulttuuriala tarvitsee kahisevaa

Teatterikatsomo

Etelä-Suomen sanomat uutisoi tänään Lahden kulttuuritoimijoiden ahdingosta.

Työt ja toimeentulo on kadonnut koronan ja koronarajoitusten myötä, kuten vuoden mittaa on saatu lukea. Taiteellisen työn lisäksi katosi puhujakeikat ja opetustyöt.

Etenkin ne taiteilijat, jotka ovat alalle tyypillisesti työllistäneet itsensä freelancerina, palkkatyön, apurahakausien ja satunnaisten yrittäjätulojen ja myynti- ja tekijänoikeustulojen sekavalla sillisalaatilla ja jääneet ilman ansioperustaista sosiaaliturvaa ovat pulassa. Vaikka kyky työllistää itsensä mitä moninaisemmin keinoin pienistä puroista on vahva on taiteilijan ansioturva on poikkeuksellisen heikko[1].

Palkkioksi työelämän akrobatiasta voi vielä TE-keskus tulkita yrittäjänä tai omassa työssään työllistyväksi, koska taidettahan saattaa tehdä vaikkei rahaa saisikaan. Tämä tekee taiteilijasta moninkertaisen väliinputoajan. Kuluthan eivät välttämättä töiden myötä katoa. Työhuone- ja varastokulut juoksevat tässä näyttely-, esitys-, konsertti- ja tapahtumatoiminnan jatkamista odotellessa.

Mutta taidetta pitää yhteiskunnassa olla koronan jälkeenkin ja sitä varten pitäisi taidot, luovuus ja palo pitää käynnissä. Esimerkiksi anssijan työvälinettä ei voi todellakaan laittaa varastoon vuodeksi. Tämä taide- ja kulttuurialan tilanne on sydäntä särkevä.

Ja tämä on porukka joka kyllä on tottunut joustamaan, sopeutumaan, mukautumaan ja selviämään niukkuudesta. Mutta jossain sekin raja menee. Kaikesta sekään ei selviä.

Kulttuuriala tarvitsee tukea, joka mahdollistaa perustoiminnasta selviämisen, ei lisästressiä väkinäistä innovaatioista. Ala on itsessään yhtä saakelin innovaatiota ja se on jokaisen senttinsä moneen kertaan ansainnut tekemällä töitä yhteisen hyvän eteen pelkkää näkyvyyttä ja hyvää mieltä vastaan.

Koronatuet eivät ole saavuttaneet kulttuurialaa, koska toimijat tipahtavat tukivaatimusten ohi.

Mutta jos haluamme, että koronan loputtua meillä on tuolla taidetta koettavaksi, pitää taiteilijoiden pysyä leivän syrjässä tämän yli. Siksi valtion tukien tulee kohditua kulttuurialaan ja tukimuodon mahdollistettava tuki riippumatta työn teon muodosta.

Moni kunta teki ylijäämää koronatuilla ja monessa kunnassa kulttuuri on seis. Niillä ylijäämillä on nyt hyvä rahoittaa pikaisesti kulttuurialaa kriisin yli apurahoilla ja toiminta-avustuksilla sekä tilavuokrahuojennuksilla. Se raha ei hukkaan mene, vaan suoraan kunnan elinvoimaan ja hyvinvointiin.  


[1] Apurahakausilta taiteilija maksaa myel-vakuutusta, mutta se ei kerrytä työssäoloehtoa lainkaan, yel- vakuutuksen alarajaan kaikki eivät edes yllä ja työtulot ovat alhaiset, jos nämä voisi yhdistää, niin tilanne olisi parempi.