Puheenvuoro 12.3.2018 Valtuustokysymysvastaukseen.
Pahoittelen että joudun käyttämään lain säätäjän termiä vammainen, puhuessani heistä, joilla on sairauden tai tapaturman aiheuttama fyysinen trauma tai jonkin synnynnäinen ominaisuus, jonka vuoksi voidakseen toimia meidän kapean, normatiivisen ihmiskäsityksen varaan rakentuneessa ulossulkevassa yhteiskunnassa, he tarvitsevat palveluita.
Voiko ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuusperiaatteen toteuttamatta jättämisen kuitata talouspuheella sivistysvaltiossa?
Näköjään voi, jos päätösvalta on siirretty riittävän kauaksi, niin myös moraalinen ja tosiasiallinen vastuu koetaan vältetyksi. Vastauksen mukaan kaupunginhallitus seuraa toiminnan ja talouden tilaa Hykyssä. Toiminnan seuraamisen ytimessä on se, kuinka palvelut, jotka mahdollistavat erityistä tukea tarvitsevien ihmisten oikeudet, oikeasti toteutuvat. Kaupunginhallitus voi halutessaan puuttua palvelusopimukseen ja lopettaa yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien kannalta ongelmalliset tulkinnat, jos valtuusto niin päättää.
Vastauksen teknistaloudellinen luonne, jossa ihmisen perustarpeet ja oikeudet ohitetaan, kertoo jotain meistä päättäjistä. Tämä valtuusto kuitenkin viime kädessä on vastuussa näiden ihmisten oikeuksien toteutumisesta, vaikka toteutus onkin Hykyllä. Haluammeko toimia oikein vai pallotella vastuuta?
Henkilökohtaisen avun tarkoitus on mahdollistaa itsenäinen elämä, itsemääräämisoikeus henkilön omissa asioissa sekä osallisuus muiden henkilöiden tavoin yhteiskunnassa. Meitä velvoittaa tähän vammais-, vanhu-, ja sosiaalipalvelulakien lisäksi yhdenvertaisuuslaki, Kansainväliset sitoumukset ihmisoikeuksiin ja TSS-oikeuksiin sekä vammaisten oikeuksiin. positiivisella erityiskohtelulla on tarkoitus saada avun tarvitsija samalle viivalle muiden kanssa. Yhdenvertaiseksi.
Tällaiset lakia ja oikeuksia testaavat käytännöt ovat iso yhdenvertaisuusongelma, etenkin silloin, kun ne kohdistetaan henkilöihin jotka eivät ole taloudellisesti tai toimintakyvyltään sellaisessa asemassa, jossa kallis ja riskialtis oikeudenkäyntitie olisi mahdollinen.
Samalla kun meillä tässä salissa on mahdollisuus päättää olla tekemättä mitään, jää erityisen tuen tarpeessa olevia ihmisiä vailla mahdollisuutta valita, ulos yhteiskunnasta, vaille mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen, perhe-elämään, työhön ja omien asioiden hoitoon, mielekkääseen turvalliseen arkeen.
Olen varma, ettei kukaan tässä salissa halua kasata lisää esteitä jo heikossa asemassa olevalle henkilölle, mutta niin me nyt toimimme, jollemme edellytä palveluntarpeenarviointien uudelleen tarkastelua vammaisten oikeuksien näkökulmasta, niin että he myös tulevat kuulluksi ja vaadi palvelusopimuksen uudelleentarkastelua avustajakäytäntöjen kohdalla. Hyky tekee sitä mitä me siltä edellytämme.
Kun suomi viimein ratifioi vammaisten oikeudet, olisi voinut kuvitella, että yhdessä maailman vauraimmista maista aletaan aktiivisesti toimia kansallisen häpeän poistamiseksi. Mutta näköjään olemmekin heikentämässä heidän asemaansa. Oikeuksien ratifiointi ei tee autuaaksi jollemme tee oikeuksia todeksi.
kohtelemme vammaisia tässä maassa kohtuuttoman huonosti jo lähtökohtaisesti. Eristäen heidät yhteiskunnasta eriyttämällä, kilpailuttamalla kodin ja turvan ja estämällä pääsyn vertaiseksi yhteiskunnassa normituksillamme, asenteillamme ja tuen puutteella.
Meidän pitäisi purkaa esteitä erityistä tukea tarvitsevien oikeuksien tieltä positiivisen erityiskohtelun keinoin. Ei hävittää heitä avuntarpeineen kikkailemalla lakipykälien kanssa säästääksemme palveluostoissa.
Uudelleen arvioidut avustajaresurssit tulee tarkastella huolella ja kriittisesti niin että tiedetään jokaisen päätöksen vaikutus vammaisen ihmisen oikeuksien toteutumiseen. Virheet pitää myöntää ja korjata.
Nyt on kyse marginaalisesta ryhmästä jonka ääni kuulu liian heikosti ja joka tarvitsee tukemme ja avustajansa voidakseen toimia tässä yhteiskunnassa.