Riittääkö ministeriltä ”sori siitä”

On vaikea päättää kumpi on pelottavampaa: valtiovarainministeri joka tietoisesti puhuu muunneltua totuutta eduskunnassa lakiesitykseen liittyen, vai se ettei rahaministeri osaa yksinkertaista matematiikkaa. Joka tapauksessa valtiovarainministeri Alexander Stubb ei osoita olevansa tehtäviensä tasolla ja ymmärtävänsä vastuuta asemassaan.

 

Voiko ministeriin, joka kuittaa räikeän virheen tai tietoisen manipulaation sanomala: ”sori siitä”, kuin lapsi jolle anteeksipyyntö on vaikeaa, luottaa?  Lapseltani en hyväksyisi näin piittaamatonta ja puolivillaista anteeksi pyyntöä pikkuvalheestakaan. Tässä pötypuheessa manipuloitiin eduskuntaa ja äänestäjiä hallintarekisterilain taakse. Lain jolla helpotetaan omistusten piilottelua verottajalta. Kyse ei ole pikku karkkivarkauden puolustelusta.

 

Stubbin lausunto ei myöskään tunnu siltä että ministeri aidosti olisi pahoillaan. Vaikka ministeri olisi vaaleissa saanut kansalta mandaatin, ei se tarkoita sitä että vastuuseen ja totuuteen voi suhtautua näin yliolkaisesti. Stubbin pakkolakien perustuslakiarviointiin liittynyt hölynpöly painettiin villaisella. Oppositiolla alkaa mitta täyttyä mutta venyykö hallituspuolueiden moraali sietämään jatkuvasti totuutta muuntelevan ministerin toiminnan. Riittäkö teille todella tuo ”Sori”?

 

http://yle.fi/uutiset/oppositio_kimmastui_stubbille_hallintarekisterikommenteista__asema_vaakalaudalla/8489098

 

http://www.hs.fi/politiikka/a1448677933089

 

http://www.hs.fi/politiikka/a1448606137482