On huolestuttavaa, kuinka vääriä lääkkeitä elinkeinoelämä ja oikeisto tarjoavat ratkaisuksi työvoiman saatavuuden ja väestörakenteen haasteisiin. Leikkaukset työttömyysturvasta, tehtiin se sitten lyhentämällä tai porrastamalla ansiosidonnaista tai heikentämällä perusturvaa, ovat myrkkyä tilanteessa, jossa nytkin epävarmuus lamauttaa ja työuupumus tai sen riski koskettaa neljännestä alle 36-vuotiaista. Työ on muuttunut muun yhteiskunnan mukana radikaalisti viimeisen sadan vuoden aikana. Silti työelämää ohjataan teollistumisen ajan opein. Työn tuottavuus ei lisäänny enää työaikaa kasvattamalla vaan panostamalla työntekijän turvaan, hyvinvointiin ja johtamiseen.
Innostus työhön ja työssä jaksaminen koostuu psykologisesta turvallisuudesta, työn kokemisesta merkitykselliseksi ja motivoivaksi sekä siitä, että tekijä kokee hallitsevansa ja osaavansa työnsä ja kuuluvansa työyhteisöön. Tällä on työtunteja suorempi yhteys tuottavuuteen. Valitettavasti todellisuus työelämässä etenkin nuorten osalta on päinvastaista; olematonta perehdytystä työntekijän harteille kasatuin epärealistisin odotuksin, pätkäsopimuksia ja keskinäisen kilpailun lietsomista pudotuspeliksi.
Uupumus ei ole yksilöiden vaan yhteiskunnan ongelma. Nopeatahtinen työ, kilpailu ja epävarmuus pätkätöiden työn jatkumisesta kuluttavat äkkiä loppuun. Siinä missä vielä suurilla ikäpolvilla on ollut pitkiä työuria ja varmuutta siitä, että hyvin tehty työ tarkoittaa pysyvää työpaikkaa, tämän päivän nuorilla työelämä on täynnä kilpailua ja epävarmuutta, johon kasvetaan jo peruskouluaikana. Ei ihme, että ahdistuneisuus on kasvussa.
Mikään määrä mielenterveyspalveluita, ja työntekijän panostamista työtä palautumiseen vapaa-ajallaan, ei tule riittämään, jos emme pysty luomaan luottamusta tulevaisuuteen ja inhimillisempään työelämään. Työelämässä ei saa jäädä yksin vaatimaan oikeuksiaan vaikkapa perhevapaisiin, vapaapäiviin, opintovapaisiin tai ylityökorvauksiin taikka puuttumaan epäasialliseen kohteluun, työn kuormitukseen tai ontuvaan johtamiseen. Luottamuspulan ja epävarmuuden sijasta tulee vahvistaa työntekijän oikeuksia ja ammattiliittojen mahdollisuuksia toimia aina heikommassa asemassa olevan työntekijän tukena säästämällä muun muassa joukkokanneoikeudesta ja alipalkkauksen kriminalisoinnista ja edellyttää johtamiselta enemmän.
Samalla tulee varmistaa, että erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevat voivat päivittää osaamistaan työttömyyden kohdatessa ja että koulutuspolku todella toimii, ilman nuorena tehdyistä valinnoista syntyviä taloudellisia tai hakukelpoisuuteen liittyviä esteitä. Muutos näyttää pysyvältä, siksi yhteiskunnan on tarjottava muutosturvaa, joka luo varmuutta tulevaisuudesta.