Ilkka Viljanen kirjoittaa (ESS ja uusi Lahti 17.8.) kampanja-avauksessaan, ettei hänen päähänsä mahdu, että rikollista toimintaa tuetaan verovaroin. Itse en ymmärrä, miksi sairaudesta alunperinkään on tehty rikollista ja kuinka meillä on varaa olla käyttämättä kaikkia keinoja ihmisten auttamiseksi. Rangaistuksilla, vankilat täyttämällä ja käyttäjät marginalisoimalla ei ole saatu käyttöä ja ongelmia vähenemään, päinvastoin. Huumeita ei saada pidettyä edes vankilan seinien ulkopuolella. Kuinka kiellot siis voisivat auttaa? Sota huumeita vastaan on aina ollut sotaa ihmisiä ja riippuvuussairaiden ihmisarvoa vastaan, ei huumeita itseään.
Huumeita käyttävällä ihmisellä tulee olla oikeus hoitaa terveyttään ja pysyä hengissä. Päihdepalvelujen ainoa tehtävä ei voi olla katkaisu. Sairaankin ihmisen elämänlaadun parantaminen on voitto ja lopulta ehkä juuri se mahdollistaa sen lopullisen kuiville pääsynkin. Ihminen, jolta on taloudellisten ja henkisten voimavarojen lisäksi puuttuu vähäkin fyysinen terveys ei parane riippuvuussairaudesta helpommin.
Valvottujen käyttöhuoneiden vastustuspuheessa kuuluu huumeita ongelmallisesti käyttävien ihmisten ihmisarvon riistäminen; huumeita käyttävän kuuluu kärsiä ja mielellään kuolla varhain muita vaivaamatta, kun kerran on tiensä valinnut. Humaanin päihdepolitiikan ja toimivien keinojen puolestapuhujat leimataan retoriikassa huumemyönteisiksi. Samalla retoriikalla on aiemminkin vastustettu niin korvaushoitoa kuin puhtaiden ruiskujen jakeluakin, siis kaikkea sitä, mikä voi pitää huumeita ongelmallisesti käyttävät henkilöt hengissä. Hanskoja ei kuitenkaan pidä tiputtaa kenenkään kohdalla, vaikkei valmiutta täysraittiuteen olisi, eikä ihmistä nähdä itseään ongelmana vaan tarjota sitä tukea, jota yksilö tarvitsee joko riippuvuudesta päästäkseen tai haittoja ja terveyttään hoitaakseen.
Ei käyttöhuoneilla ole tarkoituskaan ratkaista kaikkia huumeisiin liittyviä ongelmia, mutta huumeiden käyttäjilleen aiheuttamia haittoja on hoidettava siitä huolimatta, että koitamme pitää huolen myös siitä, ettei huumeidenkäyttöä aloiteta tai se loppuu alkuunsa. Syksyn kuntien ja aluevaltuustojen talousarviokierrokset ovatkin hyvä hetki katsoa, kuka aidosti on hyvinvointia tukemassa ja kenelle ennaltaehkäisyargumentointi on silkkaa whataboutismia. Käytön rangaistavuudesta luopuminen tai käytön mahdollistaminen valvotussa tilassa ei saa ketään aloittamaan suonensisäisten huumeiden käyttöä, mutta voi ratkaista avun hakemisen ja estää kuolemia ja sairauksia. Huumehaittojen hoito säästää myös merkittävästi terveydenhuollon kuluja.
Lainsäädäntömme takaa tällä hetkellä päihteidenkäyttäjille pääsyn tarvitsemaansa päihdehuollon palveluun. Silti vain noin kolmannes sitä hakeneista palvelua saa ja suuri osa sitä ei hae tai tunne oikeuksiaan. Aluevaltuustolla on tässä ratkaisijan paikka. Jatkammeko asiakkuuksien torjuntalinjalla, vai teemmekö palvelusta saavutettavampaa ja saatavampaa. Odotan Viljaselta avauksia tähän suuntaan syksyn talousarvioprosessissa. Ilmeisesti konsteja ratkoa huumeongelma on taskussa käyttämättä, kun muualla toimiviksi todettuja keinoja ei haluta edes kokeilla. Kansanedustajaksi mielivän olisi hyvä olla valmis muuttamaan lainsäädäntöä tietoperustaisesti toimivaksi sen sijaan että menee vanhentuneen lainsäädännön taakse.