Kaupunginhallitus vältti veronkorotuksen, suuntaamalla 10% leikkauksen sivistystoimialan ostopalveluihin. Tämähän kuulostaa harmittomalta?
Käytännössä päätös tekee perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palvelutason laskua ja kulttuurilaitosten ja liikunta- ja kulttuuripalveluiden toiminnan mahdottomaksi.
Näiden osalta kyse ostopalveluissa ei ole massiivista materiaalihankintoja tai tukipalveluja, jotka voi kilpailuttaa, vaan ydintoiminnasta, jotka on ulkoistettu. Leikkaus koskee niitä teatterivierailuja, joista tulee myös tuloja, uimavalvojia, kentän huoltoa, näyttelyiden sisältöä, orkesterin vierailijoita sekä keikkapalkkioita vanhusten palvelutalon tai päiväkodin hyvinvointia ja kulttuuriosallisuutta tukevasta taiteesta.
Näiden palveluiden osalta toimintatapaa on vuosien varrella muutettu niin, että omasta henkilöstöstä, kalustosta ja tiloista on luovuttu, usein tarkoituksenmukaisesti, ostopalveluiksi. Kulttuuriostoissa kyse on suoraostoista, ei kilpailutettavista tarvikkeista. Esimerkiksi Suosalon suosittua monologia, ei voi kilpailuttaa halvemmalla hoidettavaksi, tai kapellimestaria korvata digillä. Sisässä on myös työehtosopimusten mukaisia matkakorvauksia.
Nämä ovat kuntien kulttuuritoimintalain mukaisia, kuntalaisten osallisuutta, hyvinvointia ja oikeutta nauttia taiteesta mahdollistavia ostoja alipalkatun alan ammattilaisilta.
Nykyisen kaupungin ostopalvelut eivät ole mitään tukipalveluja tai ylimääräistä, vaan kaupunkilaisten palveluiden ydintä. Eikä sivistyspalveluiden miltään vastuualueelta sellaisia löysiä löydy, että tämä miinus sinne sullottaisiin, ilman merkittävää palvelutason laskua.
Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen osalta budjetti sisältää jo merkittävän leikkauksen ICT- ja ateriapalveluihin, jonka lautakunta katsoi rajaksi vastuulliselle leikkaamiselle. Kulttuuri- ja liikuntapalveluihin niin ikään kohdistuu jo pohjassa suuret leikkaukset, nämä lisäleikkaukset tekevät jo toiminnan mahdottomiksi, erityisesti kun leikkaus on naamioitu kohdistamalla se yhdelle budjettiriville.
Vastuullisen päätöksenteon tulee perustua valmisteluun ja vaikutusten arviointiin. Nyt mentiin mutulla ja egolla ohi viranhaltijoiden valmistelevien vaihtoehtojen, koska ei haluttu nimettä todellisia kohteita ja saatiin pahaa jälkeä aikaan. Toivottavasti huonosti valmisteltu, kohtalokas esitys ymmärretään valtuustossa perua ja näiden palveluiden merkittävästä heikennyksestä käydään rehellinen, avoin keskustelu.
