Talouden taantumaan ja spekulatiiviseen ”kestävyysvajeeseen” on tarjottu lääkkeeksi leikkauskuuria sekä yritys- ja yhteisöverojen alentamista talouskasvun saavuttamiseksi. Mutta kuten tuoreet selvitykset selvästi osoittavat, hallituksen 2013 toimeenpanema yhteisöveron alennus 20 prosenttiin ei ole vaikuttanut talouteen mitenkään. Käytännössä veronalennus on valunut omistajien taskuihin lisäämättä työllisyyttä. Samaan aikaan valtiontalouden leikkaukset ovat vähentäneet kokonaiskysyntää. Harmaan talouden selvitykset puolestaan kertovat, että monen yrityksen kasvavat voitot lihottavat osingonsaajien pankkitilejä veroparatiiseissa. Sen sijaan, että voitot sijoitettaisiin tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja sitä kautta uusiin innovaatioihin ja työpaikkoihin, erityisesti suuret yritykset jakavat voittonsa omistajille ilman vastuuta tulevaisuudesta. Talousuutiset kertovat heikointakin tulosta tekevien pörssiyritysten osinkojen kasvusta.
Röyhkeintä on, että kansalta vaaditaan samaan aikaan uhrauksia elinkeinoelämän ja yritysten kilpailukyvyn eteen. Epävarmuus työpaikoista kilpailuyhteiskunnassa onkin saanut aikaan negatiivisen kierteen taloudessa ja taantuma on syventynyt yhdessä sosiaalisen kuilun repeämisen kanssa. Työehdoista tinkimällä on saatu aikaan lisää epävarmuutta, joka on vain pahentanut syöksyä. Näyttääkin vahvasti siltä, että tulevaisuususko on enää harvojen herkkua. Ja etupäässä niiden, joiden toimeentulo ei riipu työpaikasta vaan on turvattu yritysomistuksin ja sijoituksin. Osakekurssithan ovat jatkaneet nousua jo vuosia.
Kun suurien yritysten ylimitoitettuja voittoja yritetään saada kansallisen verotuksen piiriin ja yrityksiä noudattamaan työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia, poliittinen oikeisto syyttää näitä pyrkimyksiä kateellisuudeksi yrittäjiä kohtaan. Tällainen vainoharhaisuus kertoo ahneuden ohittaneen kaiken muun poliittisena tavoitteena. Suomessa on erinomaiset olosuhteet. Yrittäjiä ei kadehdita vaan kunnioitetaan ja myös suurin osa yrittäjistä ymmärtää verovaroin kustannettavan hyvinvointiyhteiskunnan ja työehtosopimusten työntekijälle tuoman turvan merkityksen toimintansa edellytyksenä. Yksinyrittäjän ja pienyrittäjän yrittämisen kynnystä voidaan toki laskea parantamalla yrittäjän taloudellista turvaa perustulomallilla ja nostamalla ALV-alarajaa vähintäänkin 40 000€:n.
Verot luovat pohjan julkisille palveluille, joista jokainen on riippuvainen, myös yritysjohtajat: Suomalaista yhteiskuntarauhaa tulee monelle uusliberalismin saarnamiehellä ikävä, kun se katoaa.
Hyvinvoivassa yhteiskunnassa talous elpyy luottamuksen myötä. Ei toisinpäin. Siksi täsmällinen elvytyspolitiikka on ainoa vaihtoehto, mikäli haluamme rakentaa kestävän tulevaisuuden. EK ja oikeisto ovat pyrkineet maalaamaan elvytyksestä kuvan holtittoman rahan kylvämisenä ja paluuna vanhaan. Tässäkin piilee ideologinen sanoma. EK ja oikeisto haluavat jatkaa nykyistä epätasa-arvon ja epävarmuuden kehitystä, joka näyttää tuottavan monille yrityksille ennätysmäisiä voittoja ja omistajille huippuosinkoja. Toisin kuin oikeisto ja EK väittävät, kaikki julkinen kulutus ei ole elvyttävää. Elvytettäessä panostetaan harkiten kasvua ja työllisyyttä tukeviin hankkeisiin arvioiden niiden sosiaaliset ja taloudelliset kertoimet. Elvytyksellä voitaisiin hoitaa myös yhteistä vastuutamme globaalista ilmastonmuutoksesta saattamalla Suomen energiatuotanto nykyaikaan investoinneilla uusiutuvaan, kotimaiseen, energiantuotantoon.
Talous ei lähde nousuun rankaisemalla julkisten palveluiden leikkauksilla niitä, jotka vähiten ovat taantumaan syyllisiä. Julkisia palveluita käyttävät kaikki. Vaikka talouseliitti ei päiväkoteja, sairaaloita, kouluja ja kirjastoja käyttäisi, on myös elinkeinoelämä ja sen voiton kerääjät velkaa julkiselle infralle. Tuotteet eivät kulje, raha liiku, koulutettua työvoima riitä, eikä kysynnän takaava yhteiskuntarauha säily ilman yhteiskunnan tukirakenteita. Vapaaehtoisuus ei ole vastaus myöskään julkisille palvelulle. Jos vapaaehtoisuus takaisi tasa-arvon ja hyvinvoinnin, meidän suuntamme ei olisi kohti laiminlyötyjä vanhuksia, unohdettuja ja pahoinvoivia lapsia ja entistä uupuneempia vanhempia.