Kuvassa koululuokka takaa päin kuvattuna. Vasemmassa laidassa oppilas viittaa.

Opetuksen leikkaajilla Lahdessa vastuunkannon aika

Syksyllä taistelin estääkseni perusopetuksen leikkaukset, sillä leikkaukset vaarantavat lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja koko kaupungin paremman tulevaisuuden edellytykset. Kolmen valtuutetun ryhmyrinä vääntö ei aivan riittänyt saamaan enemmistöä lasten puolelle. Sdp:n mentyä mukaan sopuun leikkauksista, saivat muut ryhmät valtuutettunsa ”kuriin” talousarviokokouksessa. Nyt valtuuston edellyttämiä sopeutuksia viedään käytäntöön. Viranhaltijat ja lautakunta tekevät likaisen työn kohdentaessaan säästöt. Säästöjen mittavuuden vuoksi […]

Lue lisää

Palveluseteli eriarvoistaa kalliilla

Sivistyslautakunta saa selvityksen varhaiskasvatuksen palvelusetelistä vasta marraskuun kokouksessa, kaupunginjohtajan talousarvioon kuitenkin sisältyy 1,3 miljoonan euron kuluerä kalliin järjestelmän käyttöönotosta. Lahdessa on jo käytössä ns Lahtilisä jolla kaupunki subventoi yksityisiä päiväkoteja käyttävien perheiden päivähoitomaksuja. Palvelusetelijärjestelmä on byrokraattinen, kallis ja suuria ketjuja suosiva järjestelmä joka syrjäyttää pienet paikalliset vastuulliset päiväkotiyrittäjät. Yksityisen varhaiskasvatuksen tehtävä on täydentää julkista, ei […]

Lue lisää

STM:ltä ohjeistus – Lahti muuttaa B-lääkärintodistusten maksukäytäntönsä

Meillä Lahdessa ja toki muissakin kunnissa tulkitaan välillä lakia uudelleen. Valitettavasti ei aina kaupunkilaisen eduksi. Esimerkiksi on tulkittu että sairaudenhoitoon tarvittavista lakisääteisistä terveyskeskuslääkärien b-lausunnoista, joita tarvitaan sairauden hoitoon tai esimerkiksi Kelalle lääkekorvausten hakemiseksi, voi periä reilun viidenkympin laskun. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto viime vuonna puuttui oman alueensa kirjaviin käytäntöihin maksuista ohjeistaen kuntia olemaan perimättä maksua […]

Lue lisää

Virheet pitää myöntää ja korjata

On liikuttavaa seurata Kokoomuksen, Keskustan, Perussuomalaisten ja KD:n halua kompensoida yksityisille palveluntuottajille subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta koituneet ”yllättävät” kulut. Lahti lähti hallituksen avaamalle polulle siteet silmillä. Ensin subjekstiivisen päivähoito-oikeuden purku livahti talousarvioon, ilman että sitä mainitaan talousarviokirjassa. Sitten täysin tietoisesti,lautakunnan päätöksellä. Erehdys olisi vielä voitu peruuttaa, koska säästöt näyttivät jäävän kyseenalaisiksi ja aiheuttavan lähinnä byrokratiaa. Sivistyslautakunnassa […]

Lue lisää

Kasvattaako Lahti lapsia vai byrokratiaa?

Lahti, kuten moni muukin kaupunki näinä päivinä on ison arvovalinnan edessä. Maan perusporvarihallitus viisaudessaan poisti subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Hallituksen jonka piti etsiä keinoja purkaa byrokratiaa ja säästää kuntien rahoja. Ironista kyllä subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto tuo lisää kuluja ja byrokratiaa. Vaikka valtuuston siunaamassa talousarviossa siis lukee että talouden turvaamiseksi otetaan käyttöön hallituksen linjaamia toimenpiteitä, ei kirjaus tarkoita […]

Lue lisää

Ryhmäpuheenvuoro TA2016

9.11.2015 Yhteisvaltuusto Vasemmistoliiton ryhmäpuhe Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut, Tämä talousarvioprosessi on ollut erityinen. Osin poikkeuksellisen valmistelun ja osin luonnollisesti siksi että tässä yhdistymistilanteessa 1+1 ei ehkä olekaan kaksi. Ilman lautakuntavalmistelua, jonka kautta normaalitilanteessa tiedämme, miten raami tulee vaikuttamaan palveluihin ja siihen millaisten valintojen edessä lautakunnat käyttösuunnitelmia tehdessä ovat, meidän on tunnustettava että voimme tehdä […]

Lue lisää