Meillä Lahdessa ja toki muissakin kunnissa tulkitaan välillä lakia uudelleen. Valitettavasti ei aina kaupunkilaisen eduksi. Esimerkiksi on tulkittu että sairaudenhoitoon tarvittavista lakisääteisistä terveyskeskuslääkärien b-lausunnoista, joita tarvitaan sairauden hoitoon tai esimerkiksi Kelalle lääkekorvausten hakemiseksi, voi periä reilun viidenkympin laskun. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto viime vuonna puuttui oman alueensa kirjaviin käytäntöihin maksuista ohjeistaen kuntia olemaan perimättä maksua lakisääteisistä todistuksista.
Alueellisen tasa-arvon ei kuitenkaan arveltu koskevan Lahtea ja Päijät-Hämettä, vaan vielä pari viikkoa sitten tulkinta samasta laista oli että maksun voi periä ja sama käytäntö koskee koko Päijät-Hämettä ja siitä on paikallisen Avin kanssa keskusteltu. Länsi- ja Sisä-Suomen Avin lausunto kuitenkin perustui oikeudessa koeteltuihin tapauksiin, joten emme halunneet jättää asiaa sikseen.
Kun alueellinen epätasa-arvo oli ilmeinen, teimme 5.9.2016 Vasemmistoliiton Lahden valtuustoryhmänä asiasta valtuustokysymyksen. Kysymykseen ei ole vielä vastattu virallisesti, mutta soten virkamiesten kysyttyä STM:stä neuvoa tuloksena oli viimein valtakunnallinen ohjeistus kunnille (STM Kuntainfo 4/2016 ) Jossa todetaan yksiselitteisesti että terveyskeskuksissa SVB-lomakkeelle laadittava lääkärintodistus tai lääkärinlausunto, jota potilas tarvitsee hakiessaan sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaisesti Kansaneläkelaitoksen päätöstä lääkehoidon erityiskorvattavuudesta on maksuton. Lahden kaupunki luopuu maksukäytännöstä terveyspalveluiden johtajan mukaan välittömästi.
Joskus kannattaa valtuutetun tarttua ”lillukan varsiin” epäkohtia huomatessaan. Sieltä varren päästä voi purkautua laajempi vyyhti. STM:n ohjeistus Helpottaa monen kroonisesti sairaan elämää, joille yhdessä maksukorotusten ja lääkeomavastuun nostojen kanssa tuo todistusmaksu on voinut olla hoidon este.
Erityisesti ilahduttaa että lopputulos ei ollut yhden kuntalaisen valituksen läpimeno, vaan valtakunnallinen ohjeistus joka toivottavasti nyt takaa lain toteutumisen niin, ettei sen vahtiminen jää yksittäisten kansalaisten tai valtuutettujen hoidettavaksi.
Kiitos kuuluu siis sille kaupunkilaiselle, joka ensimmäisenä tämän epäkohdan esiin nosti. Kannattaa pitää yhteyttä päättäjiin